Oikein aurinkoista huomentapäivää. Nyt piti ottaa pieni puhallustauko ja nollata ajatuksia. Muutaman päivän sisällä on tullut niin paljon elämyksiä, että ajoittain tuntuu sille, että on vain irtopää sekonaisine ajatuksineen tai sitten on vain automaattivaihteella eteenpäin porskuttava kroppa (tai ruppi niinkuin terapeuttini Kalle Päätalo sanoisi) ja pää sekopäisine ajatuksineen jäänyt jonnekin vain toljottamaan tyhjin katsein ja epätoivoisin miettein. Lohduttavaa olikin, kun äitimuori ja isäpappa kävivät (ensimmäistä kertaa) iltateellä ja tuumailivat vaan, että ihan rauhassa tyttökulta: " Ei tartte tehä yhtään mittään jos ei oo pakko ja nyt ei oo pakko mittään." Ja että kaikki järjestyy. Ja sitten nauroivat ja sain otettua kuvan, jossa vielä 45 vuoden jälkeen kahden ihmisen välillä on nähtävissä iloa, rakkautta ja kipinää. Se on ihme.

Ja onneksi aina löytyy jotakin joka saa hymyn, nyt jo pikkuhiljaa naurunkin, aikaan myös epätoivon hetkinä. Sain eilen hyvät naurut kun töistä kotiin ajellessa kuulin Neljän ruusun uuden kappaleen Saaronin Lilja. Kuuntelin suu hymyssä kappaletta ja mietin raamatullisia vertauskuvia ja saarnoja ja tarinoita mitä siitä ihmeellisestä kukasta on kerrottu ja mitä vertauskuvia käytetty minun kuulteni. Mutta kappaleen loputtua sain nauraa ääneen. Toimittaja puhutteli Saaronin linjaa, ei vahingossa vaan toistaen sen kolme kertaa linjaksi ja totesin, että kyseinen toimittaja ei ollut kuullut niitä vertauskuvia mitä minä olin. Ja se nauratti vielä enemmän, että Alangon poika oli kuullut ja lauluunsa vielä laittanut. Että mulla oli hyvä mieli ja hyvä hetki. Vieläkin oikeastaan naurattaa - mitähän linjaa toimittaja mietti Saaronissa olevan....ratikka?

No, näillä mietteillä kohti loppuviikkoa. Tiedossa on hyvää seuraa, kuumia löylyjä, kepupolitiikkaa ja jos hyvin käy - vihdoin ja viimein tälle vuodelle tanssikurssia! Sitä tanssijalkaa onkin vipattanut jo tovin!

Hauskaa eloa ja auringonpaistetta sinne ruudun toisellekin puolelle. Nyt jo hymyilyttää.

Kuvahaun tulos haulle saaronin lilja

Saaronin ja muidenkin laaksojen lilja tuoksuu ja pään huumaa.