Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani kerroin, minulla on aika tunteikas suhtautuminen hiirulaisiin ja niiden sukulaisiin. Juhannushiiren ohella muistelen tässä kahta hiirivainaata, jotka kokivat yllättävän lopun perheemme parissa.

1. Öistä rapinaa | EI HEIKKOHERMOISILLE EIKÄ HIIRIEN PUOLESTA TAISTELEVILLE

Heräsin viime syksynä yöllä karmeaan hiiren hajuun (kyllä, sen VOI HAISTAA) ja rapinaan. Hajusta päättelin että kuokkavieraamme oli päätynyt sisätiloihin hirsien välissä vipeltelyn sijaan. Kuuntelin aikani ja pyydin miestä virittelemään liskun (olen pahoillani kaikkien hiirien ystävien puolesta). Unenpöpperäinen mies viritti vanhanaikaiset ja nukahti samantien tehtävän suoritettuaan. Minä jatkoin valvomista, kuulostelin nuuhkailin ja odotin mäiskäystä. Eipä kuulunut. Kuului vaan armoton rapina toisesta huoneesta ja hajun siirtyminen toiseen paikkaa...taas herätettiin mies tositoimiin...liskua siirtäessä hiiri juoksenteli vapaana keskellä huonetta, jolloin huusin miehelle, että tuo jotain äkkiä....ojensin käden ja vahtasin hiirtä nurkassa. Ojensin käden mutta sen ohi heilahti jotain harmaata ja karvaista -KISSA! Mies nakkasi kissan minulle avuksi. Sillä tuloksella, että hiiri innostui ja pääsi karkuun ja kissa jäi rauhassa pötköttelemään ja odottelemaan välipalaa, joutaisihan sitä vaikka aamulla.

Ei nukuttanut. Koulaisten lähdettyä kouluun hain kissan uudestaan ja sanoin, että hae se nyt niin saadaan eitoivottu asukki pois minun vaatehuoneesta (en halua hiirenkakka-hajuvettä enkä reikiä pyhäkolttuun). Kissa näytti hiiren ja sitten minulla ei ole kauhean selvää muistikuvaa tapahtumista; kissan viikset viuhuivat, hutkin jollakin epämääräisellä (myöhemmin selvisi että kuulosuojaimilla) ympäriinsä, kiljuin "kuole, kuole, voi miksi tätä, apuaaa" ja oven takana itkee eskariin menossa oleva kuopus: "kuka siellä on, onko siellä äiti, mitä siellä tapahtuu..." Kaiken tämän jälkeen lopputuloksena oli itkevä lapsi, hengästynyt raivotar, kuollut hiiri ja hämmästynyt kissa. Muutama päivä meni toipuessa.

2. Ravintolaan lähdössä | EI HEIKKOHERMOISILLE, MUTTA HIIRIEN YSTÄVILLE TIEDOKSI, LOPPUTULOS OLI VAHINKO!

Asuessamme joitakin vuosia yhdessä Suomen kauneimmista kaupungeista Saimaan rannalla, oli minulla tapana käydä silloisten työkavereideni kanssa säännöllisesti syömässä ja nauttimassa paikallisten ravintoloiden antimia (toki jonkinverran vieläkin, muttei niin säännöllisesti...) Olin taas kerran laittanut parasta päälle, töpsäyttänyt korkkarit jalkaan ja heiluttelin avaimia kädessäni, kun kuulin hirmuista huutoa ja kiljuntaa silloisen vuokraamamme maatalon perältä. Avaimet edelleen heiluen kädessäni seurasin tapahtumien kulkua kuin hidastetussa filmissä. Ensimmäisenä pitkän talon päästä suoraan minua pomppii ja laukkaa hiiri, heti hiiren perässä mies hesaria mätkien (yritti kai säikäyttää hiirtä) ja sitten liuta kiljuvia tyttölapsia ja viimeisenä kuopus kuola valuen ja sormi ojossa. Viimeinen mätkäys hesarista tuli ihan jalkojeni juureen ja ilmeisesti hiiri säikähti niin kovasti, että jäi jalat pystyssä (kuolleena) makaamaan siihen kenkieni eteen. Avaimia heilutellen totesin perheelleni, että lähden tässä syömään. Suurrealistinen kuva silmissäni hiirestä, lapsista ja Hesarista miehen kädessä ajelin kaupungin hienoimpaan ravintolaan. Ruoka oli hyvää mutta siinä oli hivenen harmaa sävy...