Lupasin kai kertoa myös sitä mitä kaikkea työttömänä oikeen sitten ehtiikään tehdä...marjanpoimintaa nyt ainakin.
Tällaisena sateisena kesänä tulee mieleen se, että miksi ihmeessä piti toukokuussa nähdä kaikki se hirmuinen vaiva kasvimaan kääntämisestä, siemenien hankkimisesta ja taimien istuttamisesta...sitten sitä miettii että miksi sitä vaivautui keskikesällä (ts. kesäheinäkuussa) kitkemään ja viskomaan rehottavia rikkaruohoja jokitörmään ja hämmästelemään, että vaikka sipuli pitää sateesta niin silläkin on rajansa...ja nyt sitten malttamattomana odottaa että jospas se porkkana ja valkosipuli sittenkin ehtisivät tälle syksyä...Työssä käydessä suoritan kasvimaalla reuhaamisen ja heilumisen yleensä yöaikaan...Työttömän etuina on siis päiväsaikaan työskentely, joka monessakin mielessä on paljon miellyttävämpää.
No, siinä porkkanoiden kasvua odotellessa on hyvä keskittyä marjanpoimintaan näin elokuussa. Puutarhani perällä on sekaisin puutarha- ja villivadelmaa. Tarkkailen silmä kovana, että ehtisin muutaman poimia ennen pieniä vikkeliä sormia pakkaseen...kyykötän herukkapensaiden alla ja mietin, että kumpaakonhan sitä vanhemmuuteen kallistuu...tuoremehuun (pakastemarjoista) vai siihen perinteiseen mehumaija-ratkaisuun. Toistaiseksi hellalla porisee nyt muutaman viikon ajan mehumaija...työttömän etuina se, että voi käyttää loputtomasti aikaa pienenpienienkin käytännön ratkaisujen miettimiseen, toisinaan jopa toteutukseen...
Muttaettä mikä vaiva yhdestä mehusta: ensin keväällä leikataan pensaat, sitten tuetaan ne (jos muistetaan, jäi tänä vuonna väliin), kitketään nokkosia, lannoitetaan ja hätistellään rastaita (onneksi olen saanut kissastamme hyvän apulaisen), sitten poimitaan...olen kai hidas mutta yhteen ämpärilliseen (roskattomaan) minulla menee tunti, sitten sitä ämpärillistä marjoja keitellään kolme tuntia (vaarallisin vaihe kuumine helloineen ja mehukattiloineen) ja sitten vielä ainakin tunti jälkitoimituksiin (pullotus, pakastus, tiskaus ja uuden latingin valmistelu). Yhden pullon juomiseen tässä taloudessa menee about...20minuuttia (5minuuttia juomista per ateria). Joskus vielä lasken kuinka paljon työtä yksi mehukulaisu vaatii...
Mustikkamaat odottavat, mutta siihen on tänä vuonna rennompaa suhtautua. Poimimme viime vuonna saavillisen mustikoita porukalla ja niitä on vielä jäljellä. En kuulu hamstraajiin, joten jos jotain on jäljellä vielä syksyllä, siitä voi pitää välivuoden. Puolukasta olen pitänyt kaksi välivuotta ja tänä vuonna on pakko mennä...mutta siihen on vielä aikaa...Työttömän etuina saan siis käydä rauhassa päiväsaikaan metsässä, hörppästä termarista kaffea ja tuumailla rauhassa paljonko kannattaa poimia, ettei perkaaminen saa vihaamaan marjalastia...poimiminen vielä menee, mutta se perkaaminen...
Hillasuolle en tänä vuonna ehtinyt...parina vuonna mies on ostanut torilla sillä periaatteella hilloja, että kyselee myyjiltä kuka on tullut kauimpaa ja ostaa siltä (kaikilla sama kilohinta ja matkakulujen vähentämisen jälkeen kauimmaiset marjat ovat edullisimpia...miehen logiikkaa?).
Työttämänä on myös aikaa tuumailla. Siis varsinkin nyt, kun koulut alkoivat ja sain kuopusenikin koulutielle. Talo hiljenee ja vähitellen melskeisen kesän jälkeen alan taas kuulla ajatuksiani. Tänä aamuna mehumaijaa putsatessani ja yöllisiä mehuja pakastaessani muistelin omia kouluaamuja ja heräämisiä tähän samaan tuoksuun, joka nyt kodissani leijuu. Imelän kirpeä, keitetyn mustaherukan tuoksu...muistan vielä, kuinka joskus siinä oli ihana sivuaromi. Äitini oli löytänyt jostakin mesimarjaa ja laittanut sitten mesimarjojen perkkuujätteet mehumaijaan muiden marjojen päälle kiehumaan ja niistä irtosi vielä ihanaa aromia mehun sekaan. Itse en enää löydä mesimarjoja...se on ihan uskomaton marja. Muutama teelusikallinen mesimarjamehua sopassa saa sen maistumaan...taivaalliselle! Sitä kun vielä joskus saisi!
