Lumen pöllytessä, tuulen vinkuessa on ihanaa istua sisällä, lämpimässä ja tuijotella ulos ikkunasta....nuoriso on tosin keljusta ilmasta huolimatta ottanut ilon irti ensimmäisestä jäätyneestä lampareesta (onneksi kaikki salaojaputket eivät vedä) ja luistellut...suojat (ja välillä terät) on kovilla kun tien yli hilpastaan pellon poikki "jäälle". Odotan taas mielenkiinolla kommentteja, kun soittelen luistimenterottajalle, että ois taas muutamat tylsähköt (!) parit tulossa...(terottaa pääasiassa jäähallilla joukkuepoikien hieman eri kunnossa olevia luistikkaita ja katsoi vähän epäuskoisena mutaista erää, jonka kaadoin masiinan viereen...yritin kysyä että paljonkohan se liipan vaihtaminen maksaa...)

Sisällä lämpimässä tulee myös uusia harrastuksia. Lueskelin Hesaria kaikessa rauhassa ja ihmettelin yläluokkalaisen tuhnuista nokkahuilun soittoa. Kuulostelin epämääräisen tuhnuista Titanicin tunnusta, Petteriporoa, ja ilman terävää dyytä pukattuna kaikenmaailman uikutusta. Olin jo ohjeistamassa soittajaa, kun sain performanssin: "kato äiti, soitan nokalla" (huilu kiinni toisessa sieraimessa ja pontevalla nenäkautta uloshengittämisellä saatiin aikaan tuhnuinen joululaulu). Olipa herkkää. Näin myrskyn keskellä.