Tiesin kyllä jo syksyn alussa, kun aloittelin kolmea virallista ja muutamaa epävirallista tehtävääni, että hullunrinkiä on tiedossa. Valitettavasti olin ihan oikeassa...tiesin etukäteen senkin, että syysloma katkaisee pyörityksen hetkeksi mutta sitten taas mennään pintahengityksellä jouluun ja nenän kautta hengitellään seuraavan kerran vasta Tapanina. Ja niinhän tuo näyttää menevän.

Koulusta ja harrastuksista pukkaa lippua ja lappua: täytä tuo, allekirjoita tuo, vie tuo ja hae tuo. Osallistutaanko teiltä myyjäisiin (eieiei) - KYLLÄ, voitaisiinko sinne leipoa (eieieieieieie) -KYLLÄ, oletko muistanut tuoda luokkaretkirahat (en vielä), oletko täyttänyt lapsesi terveystarkastuslapun (en vielä kahdelta), sisäpelikengät puuttuu (kolmelta), sim-kortti meni hukkaan (MITEN???), tartteis eväät iltamenoon (miksi???ruokaakin on tarjolla), hei ootko muistanut nostaa sen kakskymppisen (MINKÄ???), varaa aika kampaajalle (koita muistaa itsekin mennä), luokkaretki-sukkien myyntikuvasto hukassa(ei harmainta hajua missä), ensimmäiset talvikengät puhki (3viikon käytön jälkeen), kissojen rokotus (!) jne.

Tänään sitten harjoittelin kaiken tohinan keskellä pläänin muuttamista lennosta. Koko päivän odotettu palaveri peruuntui puolta tuntia ennen aloitusaikaa...samalla meni uusiksi koko loppuviikko tehtävien osalta...huomisaamu meni toisen muutoksen seurauksena uusiksi, sillä aikataulut siirtyivät tuntia myöhemmäksi...ajattelin jo kotiin lähtiessäni muutosten riittävän ja pääseväni hetkeksi salille ja sieltä tervehtimään mummoani, kun sain taas pakan sekoittavan soiton ja kävin elähdyttävän keskustelun tyttäreni kanssa:

-  voitko tulla hakemaan Sepen, kun se karkas meidän perään ja ollaan jo täällä eikä voida viedä sitä takaisin

- ootte missä?

- no täällä ja Sepe on mun takin sisässä

- takin sisässä, miksi ja miksi te olette siellä?

- no, kun ja siksi ja se muuten karkaa taas niin pidän sitä takin sisällä

- siis, sehän on ulkokissa, kyllä se osaa kotiin

- ei osaa, sun on pakko tulla hakemaan se, ihan totta, täältä on liian pitkä matka kotiin (5km)

Ja niin minun oli pakko soittaa mummulle, etten tule, lapsille, että tulen, ajaa kaupungista hakemaan ensin toinen lapsi kotoa pitämään kissaa sylissä (meidän ulkokissoilla ei vielä ole hienoja kuljetuslaatikoita, mutta lienee aika hankkia sellainen) ja körötellä sitten mankuva kissa ja tirisevä lapsi pitkin pimeitä sorateitä ja miettiä hauistreeniä ja pakarajumppaa, jos vaikka mielikuvasellaisesta olisi vähän ensihätään apua...

Suunnittelen tässä lenkille menoa, mutta eiköhän sitä kohta jotain ilmaannu. Miau.