Aloittelevana yrittäjänä olin suurpiirteisesti lupaillut esikoiselle, että voisi tulla yhden päivän TETtiin yritykseeni...asia pamahti tietoisuuteeni sitten  OIKEASTI edellisenä iltana, kun opolle piti täyttää joku pikkunen kirjanen.

Kuulostaa pikkujutulle, mutta yritäppä kuvailla muutamalla sanalla pikkuruiseen kirjoitustilaan vähintääkin epämääräistä ja vielä hahmottumassa olevaa toimenkuvaa...tai sitä, että mitä oppilas tullenee tekemään (kun ei omastakaan tekemisestä ole ihan tarkkaa käsitystä niinkin aikaisin kuin edellisellä viikolla)...

Ja kuten tavallista. Juuri siihen nimenomaiseen päivään sitten tietenkin survoutuu kaikkea mahdollista...

Otsan rypistysei, blondi ei pääse viulutunnille koska A) minä en pääse kuskaamaan b) pappa ei pääse kuskamaan c) mummo ei pääse...jne

Huutoei, en saa avainta, en opsia, en mitään matskua ensimmäiselle tunnille (sijaisena taas pikku pätkän AMK:lla)

ItkuSiskokullalla on murheita, useita puheluita sinne ja tänne

Otsan rypistysei, en ehdi kuskaamaan TETtiläistä, onneksi on setämiehiä...

Tukittuistun iltakahdeksaan valtuustokoulutuksessa

Otsan rypistystoinen siskokulta on ajanut Alaskassa hirvikolarin...(kaikki kuitenkin hyvin nyt), hirmuisesti sähköpostia, facebookia ja skypeä...

Huutoen osaa yöllä täyttää sitä pikkuliparetta, johon pitää nyt antaa palautetta tet-päivästä (opetuksen seuraaminen=piirtelyä luokan perällä, tuli toimeen työkavereiden kanssa=istui hiljaa tuolissa ja nukahti kun istuimme työkaverin kanssa koneella, on reipas ja sosiaalinen=söi mukisematta ruuan ja laskiaspullan, järjestelytehtäviä=piirsi piristyskuvan toimiston ilmoitustauluun ja imuroi keskilattian). Ööh, kasvatustieteilijäkö muka, minäkö, miten sitä satuiltiinkaan silloin opiskeluaikana...saatiin aikoinaan netissä istuminenkin kuulostamaan tieteelliselle...vaan ei enää. Jospa rustaisin jonkun kuvan sinne, sehän kertoo enemmän kuin 1000 sanaa...???

No...odotan mielenkiinnolla opon kommentteja...onneksi huomenna on...etäpäivä. Sohvatoimistolla on jo paljon matskua odottamassa innokasta...lukijaa.Viaton

*********************

ps. TETtiläinen järkyttyi perinpohjin, kun kahvitauolla (!) katsoimme erään julkimokotiäidin...avautumista(?) netistä...13vuotias osaa myötähäpeän, sitä oli oikein ilo katsella...

pps. Susikairasta löytyi päivän paras kommentti aiheeseen.

ppps. Mihin kategoriaanhan ko natsiluokittelussa perhepäivähoito sijoittuu???

pppps. Entäs aupairit....???