Ajattelin tässä iltapuhteiksi vielä lisätä uuden tarinan hiirien kanssa temmeltämisestäni.
Olin tulossa yksi päivä kotiin. Jalassani oli sellaiset "tätikorkkarit" (omistan tasan yhdet sellaiset nilkkurit, suomalaiset täti-Janitat ja käytän VAIN ja ainoastaan jos on KYLMÄ tai TOSI LIUKAS keli). No niissä on sellainen aika tukeva korko ja harpoin jäisen pihan halki suhteellisen väsyneenä ja nälkäisenä (olen äkäinen ja vihainen ja ärtynyt ja tympeä ja kaikkea kun olen nälissäni) kohti kuistin ovea. Puolessa väliä pihaa vastaani tulee kissa, joka roikottaa päästäistä suussaan. Motkotan kissalle ettei saa leikkiä, näytti olevan henkihieverissä jo se hiirulainen. Ehdin melkein unohtaa kissan ja hiiren (näin 2 joutsenta taivaalla ja hurrasin niille, ensimmäiset!) kun totesin kissan löytäneen uuden kohteen (väijyi toista kissaa) ja oli jättänyt hiiren sätkimään pihalle...harpoin menemään ja hiiren kohdalla polkasin lujasti (kuoli heti)...mitään sen kummempia ajattelematta portailla vilkaisin kengän pohjaa jäikö erstettä ja menin sisälle laittamaan ruokaa.
Ja keittiössä hellan ääressä vasta tajusin että en ollut edes ajatellut hyitä (muistan ajan, jolloin seisoin omalla sängylläni kiljumassa kuin hyeena velipoikaa avuksi, kun huoneessani oli hiiri)...eli kehitystä on tapahtunut, tosin en tiedä kumpaan suuntaan, parempaan vai huonompaa. Hiirien kannalta varmasti huonompaan.
**********************************
Ja sitten illan naurut (esikoinen oli rupatellut kaverinsa kanssa):
- mää kerron sulle vitsin
- joo
- Mies meni kauppaan ja....kato...OMENA!
- eeh, tuota, niin...
- ehhheheh
- tuota, onko sulla kaikki Muumit laaksossa kamu?
Mulla taitaa puuttua muutama muumi, kun naurattaa vieläkin. Öitä sinne!
