Sain tänään mukamas älyttömän hyvän idean. Tein opiskelijan kanssa nettitreffit (tarkistaakseni puhuiko opiskelija totta  töihin menosta plus ihan vain kokeilumielessä) seuraavalla tavalla

- sovittiin kellonaika

- sovittiin kamera

- sovittiin kohta, mikäli populaa olisi paljon

- sovittiin myös "väläytyksestä" mikäli olisi jo pimeää.

No juu. Pyykkisavotta kesti sen verran myöhään, että menin koneelle virittelemään kamerakuvaa 8minuuttia ennen sovittua aikaa, ja juu, ei toiminu.

Asentelin uudestaan, ei saa, ei voi. Pyysin apua, ei tullut.

Ähersin ja väkersin, kunnes huomasin, että on enää 2minuuttia aikaa. Soitin puhelun luottokonsulentilleni, joka ystävällisesti tuijotti kamerakuvaa puolestani ja tulimme siihen tulokseen, että siellä EHKÄ oli se opiskelija paikalla. Yritin pyytää apua huutoetäisyydeltä, muttan talon muu väki oli niin kiinnostunut MAHDOLLISESTA uudesta korkeushypyn maailmanennätyksestä (ei tullut) että sain tyytyä kiristelemään ihan itsekseni hampaita. Nyt yritän ratkoa, miksi juuri tähän koneeseen kyseistä Axis-sovellusta ei voi laittaa...(voin kertoa jo nyt että en tule keksimään sitä vastausta itsenäisesti.)

Niin, että mitä opiskelijoita. Olen pienellä keikalla 5vuoden takaisessa koulussani. Nyt alkaa jo asiat rullata ja metoditkin toimis jos toimis.