Mää en sitten niin kertakaikkiaan ole syysihmisiä. Yritän aina skarpata kun ihmiset ihastelee

*värejä (mitä missä, on niin pimeää, sumuista ja märkää että kaikki näyttää mustalle tai harmaalle)

*syksyn tunnelmaa (siis onko tarkoitus että ihmisellä ahdistaa ja itkettää koko ajan????)

*mukavia puuhasteluja (koskapa en ole enää koululainen niin syksyn ainoa positiivinen asia- koulun aloituskaan- ei ole enää syksyä piristämässä, ja muista syksyn puuhasteluista saan stressin)

*ilmojen viilenemistä (mitä hauskaa on taas survoa kalsonkeja housujen alle?????)

*sadonkorjuuta (juu -telkkarista katsottuna se on varmaan ihan hauskaa, mutta kokeilkaapa kummisaappaat jalassa mutalääseikössä luita ja ytimiä myöten jäässä pellolla kuinka kivaa ja ihanaa se on -ja tuijottakaa viikko unissanne miljoona kiloa pottua vilisemässä hihnalla, maistuu muuten riisi ja pasta ihan hyvälle tonne marraskuulle...)

*lehtien havinaa (kuuntelen puissa sitä mieluummin, ja vihreinä)

*matkustelun mahdollisuutta (siis mitä helpotusta ja piristystä arkeen tuo bussimatka  Vaasaan tai junakyyti Tampereelle???)

Mutta syyspimeässäkin on aina, aivan aina, asia, jota ei mikään muuta. Ystävyys. Se tuo valoa, iloa, lohtua, naurua, väriä ja riemua jokaiseen mustaan päivään. Ja te rakkaat, jotka piristitte viikonloppuani; ihana kun olette olemassa! Tekin, siellä ruudun toisella puolella: kiva kun luette!

Ja tässä syyspuuhastelun stressitekijöitä. Tämä kasa pinoon. N_Y_T!

Ja lisää stressitekijöitä. Mutta ehdinpä ennenkuin karviaset tippu maahan. Tässä tulossa karvasta hilloa, ja ohops, ei ihan La Fountain tyylillä -jäi laikut ja murut pyyhkimättä.

Hekumallisia syyshetkiä -toivoen,

Sipulix!