Ihan ensimmäiseksi. Käykää lukemassa edellisen postaukseni kommenteista viimeinen PEKKA OPEN kommentti. Legendaarinen. Näin meillä maalla toimitaan ja äänestetään! Huolettaa vaan ne kalsarit ettei kovin kauas piirongin alle jääneet virumaan.

Tänään jo parempi päivä. Totesin naamakirjan tilapäivityksessäkin, että ystävät olivat ihan oikeassa, istun vihreällä oksalla ja viljavien peltojen ympäröimänä, saan tukea, rohkaisua, ystävyyttä ja rakkautta. Kaikki on niin hyvin kuin olla saattaa.

Ja niinkuin onkin. Olin tänään opettamassa ja opiskelijat saivat minut piristymään. Ruodittiin mm. yhdessä käsitettä PETTYMYS.

Mitäköhän muuta. Laitoin postiin, en vielä kerro mitä kun ne kuitenkin lukee tätä,  parille blogiystävälleni yllärit. Sain hilpeän hetken marketissa ko toimituksen ohessa

a) poliisiauto ajoi paketteja taiteillessani kaupan oven viereen --> kirjoitusvaikeuksia, oli vaikea näyttää sille, että keskittyy kumarassa kirjoittamaan paperilapulle jotain kun itseasiassa nenä pitkällä seuraa tapahtumia (ja poliiseja) kaupan tuulikaapissa. Piristi kovasti, suokaa ystävät anteeksi kirjoitusvirheet osoitelapuissa SIIHEN ON HYVÄ SYY.

b) unohdin autoon ensin lompakon, sitten osoitelapun ja uudestaan lompakon: kumarruin ottamaan osoitelappua ja laskin lompakon istuinten väliin odottamaan --> pollarit eivät usko etten tehnyt sitä tahallani, viimeisellä kerralla ohi sipsuttaessani olin varma että ne haastattelevat kohta minua (ei olisi haitannut)

c) päätin käydä samalla tankilla, kaikki meni hyvin siihen asti kuin lopetin tankkauksen...kylmästä kankea sormi turautti komean ruiskauksen bensaa pitkin asvalttia ja auton kylkeä, tuijotin äimistyneenä ruutan nokkaa, ei ole ikinä käynyt moista, olisitte nähneet vieressä tankanneen mieshenkilön ilmeen (ihan ei pitänyt pokka sillä), siinä meni ainakin 0,50egeä hukkaan! Että kannattaa mennä postittamaan kaverille jotain jos tuntuu tylsälle elämä. Tulee heti äksöniä päivään!

Semmosen haluan vielä kertoa (kun olen siitä erityisen ylpeä), että kummityttöni oli yökylässä viikko sitten. Jossain vaiheessa huomasin, että kaikkien apinoiden huutaessa ÄITIÄ huuteli taaperokin minua sujuvasti ÄIDIKSI. ÄITTII. Jes. Eikä itkenyt yöllä (mutta oli seuraavana yönä raapinut itseään...ei se kissasta voi johtua -eihän?)

Nyt käyn iltateellä. Ja totean että edelleen olen sellainen väsynyt mutta pettynyt, parempaan suuntaan tosin mennään, hetki kerrallaan. Mutta mistä löydän ehdokkaan, joka a) ei kannata/vastustaa ydinvoimaa b) huolehtii periferian ja pienempien yhtälöiden säilymisen puolesta c) omaa ihmiskäsityksen, jossa kaikki ihmiset olisivat samanarvoisia lain edessä....? Siinäpä tuumailtavaa lokakuulle, olen ajatellut niin, että asiat ratkaisevat ehdokkaani, ei se pelkästään onko hyvä tyyppi, haluan että noista asioista huolehditaan. Mutta onhan tässä aikaa. Käydään vaalipäällikön kanssa hummailemassa pääkaupungissa ja puhutaan asiat puhki lokakuussa. Nyt öitä!