Ensin pieni hiirimuisto (ja uusi tappoväline):

Ajattelin tässä yhtenä iltana viettää kauneudenhoidon ja rentoutumisen parissa miellyttävän tuokion. Purkkeja ja purnukoita asetellessani kuulin keittiöstä tömäyksen ja rapinaa...kurkistin oven raosta ja tuijotin hiirulaista silmiin. Hiiri tuijotti minua epäuskoisena ja kai hieman pyörryksissä (oli tipahtanut jostain katonrajasta, uunin viereltä alas)....hitaasti hiivin hiiren luo ja yritin hamuilla jotain kättä pidempää tappovälineeksi, ainoa mikä osui sormiin oli tiistain Hesari (ei kuollut, liian kevyt numero). Hiiri pakeni lehtikorin taa kyyristelmään ja minä hioin taktiikkaa: "tapan sen, mutta miten". Tarrasin lujasti kiinni lehtikorin reunoihin ja täräytin sen niin nopeasti kuin ikinä seinää vasten. Sitten loppui rohkeus. Jätin korin, kauneustuokion, Hesarin ja suljin kaikki ovet ja nukuin säpsähdellen aamuun. Esikoinen sai aamulla luottamustehtävän: todeta pitkulaiseksi litistynyt hiiri kuolleeksi ja nostaa se roskikseen. Yäh. Ehkä joku päivä asun hiirivapaassa talossa, ehkä. Nyt on sitten Hesarin, kuulosuojaimien, pesäpallomailan ja lukuisten liskusurmien lisäksi saatu hiireltä henki pois myös lehtikorilla.

Päivän hihitykset sain kuopuksen koulukuvasta. Ns. vesikampaus on laitettu juuri ennen kuvan ottamista; melkein erottuvat pisarat hiusten kärjessä. Todella hieno kampaus, todella! Äitinä totean vain, että olen kehittynyt, tai, ehkä poskien sisäpinta on parkkiintunut, EN NAURANUT YHTÄÄN! Yritän kysyä lupaa kuvan julkaisuun, mutta epäilen että saan sitä.

Tänään oli pitkästä, pitkästä aikaa ilta ilman menoja. Päätin leipoa ja nyt pöydät pullistelevat sämppejä ja korvapuusteja. Eikä ne ees mahu mihinkään. Huoh. Apinat söivät tuoretta pullaa niin paljon, että esittelivät kaasuisia pullomahojaan nukkumaan mennessään. Aromikas yö tulossa.