Postaus suoraan kustannuspaikalta. Tauko menossa. Mietin. Kaikkea ja ei mitään. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Kaikkea ja ei mitään. Mietin sitäkin, että kirjotanko täällä vai en, mitä kirjotan ja miksi. Ja jos päädyn kyllä ja siksi, niin kirjoitanko oikeasti jotain vai vähän sinnepäin enkä mistään. No, ajattelin sitten ihan vaan rehellisyyden nimissä kirjoittaa kuulumisen, ihan vaan omasta itsestäni. Sen voi tiivistää yhteen lauseeseen, joka on aika huvittava, pieni ja lyhyt, mutta jonka taustalla olevat asiat ovat isoja, vakaviakin ja piiiiiiiiiiiiiiiiitkiä.

Laitoin korvakorut.

Siinäpä se. Minut tuntevat tietävät mitä siihen liittyy ja ei liity. Ne jotka eivät tunne, voivat ihan rauhassa ällistellä että "so" (tai monennetko)...

Muttaettä muuten kaikki ennallaan. Tai paremminkin. Ei ahdista. Tänään kohtasin lounaalla ohimennen ystävän, sain tärkeän pyynnön ja töihin palatessa kohtasin ihanan ihmisen nuoruusvuosilta ja kävin yhden parhaimmista keskusteluista pitkään aikaan -elämästä, työstä, ihmisistä, uskosta ja perheestä -ihan vaan käytävällä seisoskellen. Miten tulikin niin hyvään aikaan. Molemmat.

Elämä on, on se kaunis.