Toivottelen kuvilla ja tunnelmilla teille rauhallista joulua, iloista uutta vuotta ja kaikkea hyvää! Poistun täältä netistä ensi viikolla ensin Hammerfestiin ja Altaan työmatkalle ja sen jälkeen hetipiankohta lähdemme - jos Luoja suo- 4 viikon ajaksi kohti aurinkoa ja lämpöä. Kohde on sama (alfan erityistoivomuksesta) kuin viime vuonna mutta majoitus tulee olemaan jännittävä: aluperin suunniteltu hotellimajoitus meni alta omistajapariskunnan eron ja riitelyn takis ja nyt vuokrattuna siellä (paikallisen ystävämme toimesta) on talo. Ei mitään hajua missä (tai no siis rantaseutu tiedetään) ja minkälainen. Odotan mielenkiinnolla (pitäisiköhän varata tolu-puteli mukaan???) Tulemme takaisin tammikuun puolella,  ja viimeistään 16.1. täällä blogistaniassa taas. Mutta.

Ihan ensiksi myöhästynyt itsenäisyyspäivän tervehdys Arlandan lentokentän konferenssitiloista. Olin niin katkera kansallisen vapaapäivän menettämisestä (ja lentokoneen myöhästelyn takia portilta toiselle hikipäässä juoksemisesta) että ilahduin erityisen paljon tästä ruåttalaisten eleestä (tähän oli yhdistettynä myös tietokoneelta kuuluva maamme-laulu):

Tämän viikonlopun vietin luostarissa. En kylläkään arvannut alkuvuonna viikonloppua ystäväni kanssa varatessa, että mihin saumaan "rentoutuminen" tulee. Mutta kuten aina kaikki hyvät asiat; kannatti lähteä. Sain joulurauhaa ja voimia selvitä tulevasta viikosta ja sain pysähtyä kauniin hetken rakkaiden ystävien kanssa.

Tässä kuva luostarin kirkosta kirkkosalista:

Tässä muistelin edesmenneitä. Sytytin tuohuksen rakkaalle papalle, rakkaalle isotädille ja mummulleni, jota en koskaan nähnyt:

Kävimme myös luostarin hautausmaalla. Tämän munkin tarina iski Sipulixin huumorihermoon. Akaki sai 107-vuotis päivänään kutsun Suomen peruskoulun 1. luokalle. 

 

Tämä näkyi sai minut yhtä hiljaiseksi kuin sankarivainajien ristirivit. Isänmaan mullassa makaavat myös Jumalan soturit; munkkiveljeskunnan jäseniä vanhasta Valamosta ja Konevitsasta sekä uudesta Valamosta. Tässä kuvassa vain osa munkkien hautaristeistä:

 

 

Ja tällä kuvalla toivotan teille rakkaat lukijat, sivuillani vierailevat tutut ja tuntemattomat:

Rauhallista, kaunista Joulua ja onnellisia ajatuksia uudelle vuodelle 2012.

Tämä lampukka halusi tulla meidän kotiin ja tämän valo on teille:
 

 Sipulix