Noh niin. Pieni tovi bittiavaruudelle ja teille ystäväni nyt. Sain vislattua koirankin takaisin häkkiin, niin eipä hassummin tämäkään ilta ole mennyt.

Ennen Sri Lankan kuulumisia ihan pakko hehkuttaa teille, kun sain käydä työmatkalla juuri ennen joululomaa Altassa ja Hammerfestissa. Ei noissa paikoissa muuten mitään hehkuttelemista ole, mutta Altaan lentäessäni sain lentokoneessa "once in my lifetime" kokemuksen. Lensimme nimittäin sinisessä hämärässä, lumipeitteisten valkoisten vuorten yllä, revontulien loimutessa ja mustien vuonojen rannoilla kylien valojen vilkkuessa - niska kenossa tuijotin ihmeellistä näkymää ja muistin tuskin hengittää. En unohda sitä kauneutta ikinä.

Ja sitten siihen meidän seikkailuun.  Olen kuullut aika monta kommenttia: "minulle ei käy noin koskaan sillä varmistan aina kaikki etukäteen" ja "jätitpä täpärälle" jne. Ihan alkuun muistutan kaikkia lukijoita kuitenkin tarkistamaan passin ennen kaukomaille lähtöä, että se on voimassa MAASTA LÄHDÖSTÄ 6kk, riippumatta siitä, mitä minkin maan www-sivuilla tai konsulaateissa sanotaan (maahan saapumisesta tms). Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ettei edes vaihdevuosissaan kärvistelevä, kärttyinen virkailija voi teidän matkaanne sitten estää sillä verukkeella, että kuukauden loman jälkeen passi on voimassa 3päivää alle 6kk. Voi oikeastaan varata vaikka ihan uuden passin joka reissulle, jos oikein hermostuttaa .

Mutta siskokullan hoivissa oli hyvä olla ja Helsinki on joulun alla kaunis. Saimme matkaliput Frankfurtiin ja siitä eteenpäin niin, että jouduimme odottelemaan yön yli, 15 t kentällä. Onneksi minun käsimatkatavaroihini (kaikki muut tavarathan toki menivät Colomboon muun porukan mukana)  jäi lääkkeiden lisäksi myös dvd-soitin! Yhden matkalevyn sijaan hommasimmekin 3 leffaa Helsingistä, että saisimme ajan kulumaan Frankun kentällä. Ja kuluihan se. Kiitos Tom ja Julia sekä pari muuta Hollwoodin ammattilaista! Elokuvien katselu on rankkaa:

AbuDhabista lähtiessämme Intian valtameren yllä oli niin kova turbulenssi ettemme saaneet kuumia juomia lainkaan. Pidimme esikoisen kanssa toisiamme kädestä kiinni ja mietimme että sinnekö juuri piti mennä kuolemaan. Onneksi ei ihan vielä tarvinnut. 

Perille päästyämme kapsahimme Batun kaulaan. Batu on meidän kaikkien rakastama Sri Lankan ystävä, joka varten vasten oli lähtenyt meitä keskellä yötä, monen tunnin ajomatkan päähän, vastaan. En tiedä kuka sillä hetkellä hymyili leveimmin. Batun hymy oli paras joululahja koskaan.

Jouluaatto ei kuitenkaan sujunut ihan ilman dramatiikkaa, vaikka perille hyvin pääsimmekin. Alfa oli edellisenä päivänä pistänyt suuhunsa jotakin sopimatonta ja sai kunnon ripaskan. Jouluyön messussa (piipahdimme kristityssä kirkossa messussa, jossa pappi oli avojaloin -varpaat vilkkuivat papinkaavun alta-  ja joulukuusessa alttarin vieressä oli vilkkuvat värikkäät valot) alfa meinasi kuukahtaa kuumeisena lattialle, mutta saimme hänet kuitenkin nukkumaan "hotellille" (=vuokrasimme omakotitalon alakerran, kolme huonetta/kaksi perhettä ja kahdessa huoneessa ilmastointi --> minä nukuin lattialla kuopuksen ja esikoisen kanssa, alfa nukkui ilman ilmastointia [!!!] pienesä sairaskammiossaan ja ystäväperhe omassa ilmastoidussa huoneessaan osin lattialla ja osin sängyssä.  Ensi kerralla kaikille oma sänky ja OIKEA hotelli. Suurta hupia aiheutti vuokraisäntämme ja samalla hotellin omistajan nimi Sadhana´s Birdhouse (lausutaan suomalaisittain Saadana). Apinatkin saivat kiroilla moneen otteeseen luvan kanssa. Saadana sentään!

Onneksi löysimme turvallisen ja hyvän katukeittiön, jossa kävimme syömässä riisiä, vihanneksia ja paistettua kanaa. Lisään josssakin vaiheessa kuvia alfan puhelimesta (osti reissusta hyvän kameran, joka varastettiin kotimatkalla, täynnä upeita kuvia) kun pojat tekevät kaikennäköistä hyvyyttä, leipovat ja paistavat salamannopeudella. Ruoka vaihtui ja se oli hyvää. Näppäsin omalla luurilla yleiskuvan kuumasta "ravintolasalista", ei niin romanttista, mutta voi miten hyvää ruokaa. Ravintola Madeena Hotel:

Ohops, tulipa pienellä, en nyt jaksa säätää isommaksi. Koittakaa tähtäillä...

Yksi päivä käytiin Colombossa shoppailemassa ja syömässä Pizza Hutissa. Innostuimme hieman tilaamaan pitsoja ja niitä jäi aika paljon myös "kotipakettiin". Alfa tosiaan osti uuden kameran, joka sitten hävisi paluumatkalla AbuDhabissa. En voi kertoa  kuinka paljon harmitti mm. aivan täydellinen kuva Batusta, jonka olisin halunnut laittaa tänne blogiinkin. 

Jossain vaiheessa reissua kävimme Gallen satamassa ihastelemassa, kun ystäväperheemme isä laski uuden kalastusveneensä vesille. Sri Lankan tyyliin "puolituntinen" kesti yli kolme tuntia ja jossain vaiheessa jouduttiin kysymään ennustajalta/horoskooppimieheltä lisää aikaa, kun veneen laskemiseen määrätty tarkka kellonlyömä oli ja meni....oli muuten aivan hirvittävän kuuma. 

Satamassa oli kaikki niinkuin Sri Lankassa muutenkin. Vinksin, vonksin ja heikun keikun. Ei tuokaan vene tule kun kerran meriltä satamaan ja on yhtä rieskana kuin kaikki muutkin veneet täpötäydessä satama-altaassa:

Sorry taas nuo pienet kuvat. 

Reissun parhaat naurut naurettiin tavaratalossa, kun bongasimme maailman kauheimman teesihdin= 40 denierin sukkahousut, rautalankaa ja kuminauhaa -voila- Niksipirkka kalpenee!

3-4 viikkoon mahtuu paljon. Sitäkin että alfa pääsi golffamaan. Kävimme safarilla ja totesimme, että lapset jaksavat ryynätä kauheita automatkojakin paljon paremmin kuin aikuiset.

Kävimme myös valassafarilla. Ei koskaan enää. Meidän perheestä oksensivat kaikki muut paitsi toiseksi vanhin ja alfa. Esikoinen raukka aloitti heti veneen päästyä avomerelle, me muut hieman myöhemmin. Synnytyksiä lukuunottamatta ei ole ikinä mennyt mikään viisituntinen niin hitaasti. EI IKINÄ ENÄÄ. Siis miettikää...keikaus, kuopas, oooksennus...kato delfiinejä, kiekaus, kiepaus, ja OOOOOOKSENNNNNUUS. Kyseisen reissun puolustuksena kerrottakoon, että laivan miehistö oli aivan uskomattoman hienoa. Yksi nuorista pysyi esikoisen selän takana koko viisituntisen ja auttoi aina kun sappinestettä halusi tulla mereen huuhdottavaksi. Minusta ei siihen  ollut (auttamaan apinoita), ystävystyin useaan otteseen oksennuspussin kanssa, istuen kaksinkerroin laivan penkillä. Sivusilmällä näin kuinka sinivalas heilautti pyrstöään ja kahden oksennuksen välissä näin delfiiiniparven. Siitä riemusta maksettiin 270e. Ei kannattanut. Paljon kivempaa olisi ollut katsoa luontodokumenttia omalla sohvalla. Batu lohdutti, että seuraavalla kerralla olisi helpompaa...harmi vaan ettei sitä tule.

Normipäivä meillä (ilman safareita) oli herätys klo 7.45, aamupala (Saadanan munat ja paahtoleivät teen kera), rasvaus ja piitsille. Klo 13 lounasta jossain, usein Madeenassa ja yhtä usein rantsun ravintoloissa, 18-19 suihkuun ja sitten ilta pelaamista, kävelyjä, ostoksia, kyläilyä ja oleilua.

Voin kertoa että sai nollattua kaiken. Ei ollut kiire eikä hoppu.

Mutta kaikista parhainta oli tulla kotiin. Laittaa villasukat jalkaan, uunin tulet ja niin....mennä töihin. On meillä vaan ihana, puhdas, kaunis ja rauhallinen maa asua ja elää. Hieman pimeä ja kylmä toisinaan mutta oi ja voi -niin rakas.

Nyt menen paapaamaan ja jatkan joskus toisten. CU!