Aina joulun edellä sen muistaa: jouluruuvi. Koulu, työ, liput, laput, myyjäiset, matkat, ostokset, leipomukset, todistukset, korjaukset, autohuollot, remontit, kynttiläillat, kirjat ja kaikki vaan kiristyvät tiukempaan...vaikka kuinka yrittäisit hukata meisselin, tekeytyä näkymättömäksi, vältellä tiukkoja tilanteita niin siitä huolimatta, joka ikinen joulunalus on sama juttu. Ja sekin, että pimeys ja kylmä yhdessä väsyttää...etenkin kun tiedossa ei ole helpotusta kuten parina viime vuonna, ei lämpöä eikä aurinkoa tulossa ennenkuin vasta Suomen kesään.

Kieltämättä väsyttää myös syksyn vaalirumba ja myös kaikenlainen paska mitä tuli ja eilisestä päätellen tulee vielä niskaan. Olen siihen kyllä vuosien saatossa jo tottunut että sitä ruskeaa sataa ajoittain, mutta näin väsyneenä ei jaksa muulla ajatuksella, kuin että yrittää itse ajatella ensin hyvää, yrittää kaivaa tilanteista hurtillakin huumorilla jotain joka hymyilyttää ja antaa lopun vaan olla. Se kyllä kieltämättä kaivelee, että syytellään joko väärin toimimisesta tai vallanhimosta. Kun sattumalta, aivan lapsesta asti, olen molempia asioita vastaan taistellut ja aina, niin töissä kuin kotona, etsinyt sitä oikeudenmukaista kompromissia, jossa kaikille tulisi maksimi hyvä ja minimi paha. Ja. Sekin. Että 4 vuotta sitten kun en saanut mitään mitä toivoin ja ainoa toive kumottiin ja laitettiin siihen lautakuntaa jonne en halunnut, niin siitä  huolimatta yritin motivoitua ja olla täysillä mukana kehittämässä kuntaa. Onneksi sattui sitten tulemaan mukava ja toimiva lautakunta ja hyvä puheenjohtaja niin sai neljä vuotta kulumaan suhteellisen hyvin. 

Mutta ei pelkästään jouluruuvi ja politiikka väsytä. Tänään vetää myös alakuloiseksi pari tapahtumaa, joissa toisessa lohduttelin itkevää ja toisessa lähetin suruviestiä. Autossa istuessani mietin, että vaikka surut, suuretkin, tulevat ja kulkevat ajallaan niin aina on mentävä eteenpäin ettei suru veisi mukanaan. Mutta kyllä ne pysäyttävät myös lähelläkulkijan ja tänä iltana huomasin illanvietossa, kotona pannuhuoneessa ja nyt koneella istuessani ajattelevani rakkaita siellä surunsa kanssa. Toivottavasti ajatus siitä, että ajatellaan, muistetaan ja rukoillaankin puolesta lohduttaisi ja auttaisi. Tämän kirjoituksen mukana ajatus sinulle myös sellainen lukija, jonka surusta en tiedä, mutta kannat sitä mukanasi. Muistan sinuakin. 

Öitä nyt. Lumen mukana valoa pimeään ja lohdullisia ajatuksia sinne ruudun toiselle puolelle.
Sipulix.