Tahtoopi nuo viikot heilahdella niin vikkelään ohi ettei tätä virtuaalielämää ehdi päivittämään, pahoittelut siitä ihan aluksi teille muutamat uskolliset lukijani :)

Käväisin tällä viikolla työmatkalla Storforsenissa. Alunperin piti kyytiin lähtemän yksi yrittäjä mutta sairastumisen takia sainkin sitten ajella ylhäisessä yksinäisyydessä sinne jonnekin, Ruotsin perukoille. Älvsbyn liikenneympyrään asti meni hyvin. Sitten silmissä vilahti jotakin oranssia. Mietin että kai ne varotteli tiestä tai jotain. Juu. Kolmen kilometrin päässä oli tie poikki. JA sitten takas. Ja etsimään kiertotietä. Seuraa nuolia. No juu. Löytäis vaan niitä. RUÅTTALAISET!!! Pinnan kiristyessä pysähdyin kysymään tietä ja syömään ruåttalaisen typerän huoltoasemamakkaran ja kahvin...ja jatkamaan matkaa på svenska saatujen ohjeiden mukaan.Ja soittamaan ruåttalaiselle projektipäällikölleni noin sata kertaa kun navigaattori päätti seota muutama kilometri ennen kohdetta. Muttaettä Storforsen hotelli löytyi kuin löytyikin.

Hotellilla huselsin hirmuista kyytiä huoneeseen ja tälläämään hametta ja korkkaria, jotta ehtisin ajoissa ohjelmaan merkittyyn dinneriin...ja sipsuteltuani aulaan minulle ojennetaan kelkkahaalari ja kummisaappaat ja ohjeet LAAVULLE. TackSÅmycket!

Illan kärsimysten ja huonosti nukutun yön jälkeen sain tasoitusta: hotelli pullisteli aamulla sotilaslentäjiä. Vanhoja ja nuoria ja kaikkea siltä väliltä, kaikki könsikkäät tosin hirvittävän timmissä kunnossa. Viihdyin oikein hyvin aamupalalla, lounaalla ja iltapäiväkahvilla. Juuri ja juuri muistin poistua ajoissa kuuntelemaan päivän sessioita. Jossakin ihastelun välissä ehdin käymään ihastelemassa myös jäätynyttä koskea ja sen huminaa (pitänee tuoda teinit katsomaan kesällä sama paikka). Yllätin myös itseni puhumasta ruotsia (kahden viinilasin jälkeen) ja tulevani ymmäretyksi. Meni siihen puolitoista vuotta. Muttaettä kipukynnys ylitetty! Kävin myös ihmeellisen ja ihanan keskustelun vanhan svenskatalande herrasmiehen kanssa, jolta sain halauksen kera muutaman ajatuksen säilytettäväksi sydämeeni elämänmatkalle: ihmeellinen hetki kesken työmatkan ja virallisen illallisen.

No, mitäkö muuta. Sitä normaalia. Pannuhuonetta, teinejä, huoltojoukoissa hääräämistä, kokouksia, tähtitaivasta, keskimmäisen kanssa hölkyttelyä, hiihtolenkkejä ja aaah, pari kertaa tanssikurssia, ystäviä, hihittelyä ja hirnahtelua, asioiden selvittelyä siellä ja täällä, puiden peittelyä ja paaaaaljon autolla ajoa. Vielä pääsee ladulle, onneksi, siitä pitää nauttia nyt. Ainiin. Kuuluu mulle hirveääkamalaakauheaa ikävää pikkuapinoita Sveitsissä. Ehdin tänään töissä pikaisesti moikkamaan niitä Skypessä ja piti irvistellä etten itke. Kaamea vehe koko Skype, se mitään ikävään auta. Pahentaa. Hyi kauhia. Siellä ne yöpit päällä hilluivat ja naureskelivat minulle kun minä nieleskelin palaa kurkussa ja yritin sormella web-kameran kautta koskea kummitytön poskea. VUOSI ON PITKÄ AIKA!

Nyt minä kuitenkin menen häätämään teinit unten maille sillä huomenna on poikkeuksellisesti lauantaikoulupäivä. Hirvittävän marinan kera. :) 

Marinatonta viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle!