Ihan ensiksi, niille lukijoille, jotka eivät seuraa politiikkaa eivätkä tämän seudun kuulumisia: en päässyt vaalissa toiselle kierrokselle, mutta ilman vaalikampanjaa, pelkällä puheella hankitut äänet jättivät reilun 20 äänen päähän finaalista. Pronssi on todellakin hävitty paikka, mutta kaikki palaute, mitä puheestani ja osuudestani sain, on ollut niin hyvää ja positiivista, että olen hyvillä mielin siitä turneesta. Isäpappani istui yleisön joukossa ja tuumasi minulle puheeni jälkeen, että on ylpeä minusta ja että tappio oli kunniakas :)

Sipulixilla nyt kuitenkin vähän huolettaa.

Mietityttää.

Ja taas huolettaa. 

Työn puolesta olen tekemisissä, tahdoinpa tai en, kaivosasioiden kanssa ja monien yrittäjien kanssa, joiden elanto tulee tavalla tai toisella kaivoksiin liittyen. Nyt nämä mediakeskustelut, olemassaolevat julkiset ja vähemmän julkiset keskustelut ovat jättäneet varjoonsa monta sellaista asiaa, jotka Sipulixin lisäksi on vienyt yöunia monelta ihmiseltä. On suurehko ympäristökatastrofi käsiteltävänä, on satoja ihmisiä jo työttömänä ja työttömyysuhan alla, satoja perheitä on henkilökohtaisen konkurssin partaalla, on satoja yrittäjiä, joiden toimeentulo on yhtäkkiä muuttunut täysin, huonoon suuntaan. Jotenkin se oma lusikka, jolla yrittää kasaa kauhoa pienemmäksi tuntuu ihan olemattomalle...yritän olla murehtimatta liikaa. Yritän.

Samaan aikaan yritän pitää tekemisen ilon. Työssä ja politiikassa. Ja irrottaa ajatukset negatiivisista kierteistä. Mutta välillä väsyttää. On esimerkiksi ollut viikkoja, jolloin joka ikisenä päivänä on joku ihmeellinen valhe, paha juoru tai ilkeämielinen kommentti kiertynyt korviini. Ja sitten on taas pitänyt miettiä, onko tämä kaikki sen arvoista, että menettäisin ilon tekemisestäni, olemisestani ja päivistäni. Kävinkin juuri nirskin narskin pakkaslenkillä ja tähtitaivasta tuijotellessa taas päätin, että sieluani en myy enkä edelleenkään lähde pelaamaan enkä pelkäämään. Työn ja tekemisen pitää olla sellaista, että siitä saa enemmän kuin se vie. Ja että negatiivisuuteen vastaaminen on parhainta niin, että säilyttää positiivisen asenteen, vaikeissakin asioissa. Kävin tässä viikolla yhden kollegan kanssa puhelun, josta sain voimaa taas katsella eteenpäin ja miettiä oikeasti välillä sitä, mitä minä haluan, siis todella oikeasti haluan.

Ja siitä päästäänkin taas siihen asiaan joka mietityttää. Asia on vaiheessa ja mietin sitä vielä. Kerron kyllä aikanaan kun päädyn jonkin sortin lopputulokseen. Huolettaa lähinnä se, eihän katoa ilo tekemisestä....

Muuten kaikki mallillaan. Joulua pirtissä ja mielessä, esikoinen autokoulussa ja koulujen joululomat häämöttää.

Nirskin narskin tässä kohti lomaa ja joulutaukoa itsekin hölkytän. Samalla toivotan sinne ruudun toiselle puolelle tunnelmallista adventin aikaa. Iloa ja valoa sydämeen.