Ihan nyt tähän alkuun vähänkään asiallisesti elämään suhtautuville tai lääketieteen kanssa vakavissaan oleville varoitus: alla oleva kirjoitus on täysin epäluotettava, sisältää erheellistä ja harhaannuttavaa informaatiota ja on täysin järjetön.

Sipulixilla kun on (pitkäaikaisimmat lukijat tämän jo tietävät) sellainen vaiva, että huumori ja mielikuvitus ja elämän asenne ja no kaikki - surraa sillä taajudella että a) kaikessa kommentoinnissa on jotakin jos ei kaksimielistä niin ainakin siihen vähän viittaavaa tai toivetta siitä b) juttuja on enemmän kuin sallitaan ja niissä on on usein enemmän kuin sallitaan c) väärinymmärryksen riski on jopa hissiä tilatessa d) naurua pukkaa usein, usein myös väärään aikaan ja väärään paikkaan e) elämän hirveydet saavat useammin nauramaan kuin itkemään f) koskaan ei ole niin kiire ettei ehtisi mieskomeutta ihailemaan g) kynnys puhua arkaluonteisista asioista on aika matala h) Sipulixin puhuessa vastuu siirtyy kuulijalle...jne.

No. Työurani (! joku voisi kyseenalaistaa myös tuon) aikana suurimpia ilonhetkiä onkin ollut kohdata samanhenkisiä kanssakulkijoita ja tällä hetkellä myös saada tehdä töitä toisen samanmoisen kanssa. Toisinaan pomo joutuu joko pakenemaan avokonttorissa juttujen alta (on varmaankin todennut ettei minkäänsortin kahlitseminen (!) auta) tai etääntymään luurit korvissa muihin maailmoihin, kun ei voi kunnella jne...no, pidemmän aikaa olemme todenneet, että meillä on jokin vaiva ja tälle pitäisi löytyä selitys. Ei se nimittäin voi olla normaalia, että kauniin auringonpaisteen ihailun sijaan huomaamme kadulla vain vastaantulevan miehen ryppyisen paidan tai lounasravintolassa nälkäkuoleman partaalla näemme vain meille tarjoilevan miehen kauluksesta pursuilevan kasvuston jne. eniveis, emme ole pähkäilyssämme päässeet mihinkään rakentavaan etenemään ja lähipiirissämme olevat lääketieteen harrastajat ja ammattilaiset ovat tarjoilleet frontaalilohkon epätoimintaa ja muuta ikävää selitykseksi....

Mutta eipä mitä. Onneksi on itikat! Työpaikan kahvipöydässä puhuimme kuinka minua ja työkaveria sääsket ja itikat ja kaikenmaaliman verenimijät piirittää, rääkkää ja kutisuttaa niin maan perusteellisesti ja saimme siihen kommentin, että juu- ne kaikki tykkää 0+ verestä. Siihen molemmat toisillemme kerroimme, että juu, sellainen löytyy ja sellainenkin, että äideillämme on ollut 0- merkkinen veri ja syntymä on ollut dramaattista...ja PLIM JOHTOPÄÄTÖKSEN RIEMUA:  TÄÄ VAIVA JOHTUU VERESTÄ. Ei siis johdu meistä, eikä ole kenekään syytä. Voi helpotuksen määrää. Meillä on väärä reessus ja ollaan vähän sivuraiteilla jo syntymässä...ei voi mitään.

Sipulixi jatkaa siis hälle annetulla tiellään ja jatkaa matkasta nauttimista. Vastuu on edelleen kuulijalla ja nykyisin myös lukijalla.

Melkein rakastan itikoitakin.

Nyt sateeseen ja nauttimaan.