Terveisiä viltinmutkasta. Mahottoman hyvä olo, kun kävin lujanäppisen tyttären muokattavana ja sain muutaman pitkään kiusanneen jumin löysäämään tuossa iltapäivän kähmeessä. Ah autuaitten maasta miten ihana olo. 

On tässä kirjoittelun ja miksei muunkin elämän suhteen tullut pidettyä vähän hiljaiseloa ja voimienkeruuta. Kesän suunnitelmat menivät juhannuksen alla uusiksi mutta onneksi, onneksi kaikki kuitenkin meni ihan hyvin loppujen lopuksi.

Yksi kesän kohokohdista oli, kun sain koko apinalaumani mukaani siskokultavahvistuksella ja pörhälsimme porukalla pääkaupunkiin ja Tallinnaan. Teki hyvää -joskin olin unohtanut millaista saturaisten pölinää se on liikkua isolla porukalla vieraalla maalla. Välillä tuntui, että hengittäminenkin maksoi. Ja kieltämättä kuopuksen kärsimys oli välillä käsin kosketeltavaa: ainoana uroksena 6 menstruoivan, räävejä puhuvan ja nakuilevan sukulaisnaaraan kanssa samassa majoituksessa. Uskon, että kommenttinsa: "Tämä on helvettiä", tuli ihan sydämen pohjasta kun naaraiden suihkurumba pienessä kämpässä alkoi. Samalla kuitenkin tiedän (ja kuopusta lohdutan), että kuopus aikanaan vaimo(j)aan valitessaan on keskimääräistä urosta valistuneempi...

Lomailtua on tullut myös Suomen kauneimmassa kolkassa sekä yhdessä erityisen tärkeässä kolkassa. Ihania hetkiä veden, metsän ja rakkaiden parissa. Aurinkokin on hellinyt ja toisin kuin viime syksynä, nyt on uusia voimia ja intoa syksyn töihin ja haasteisiin. Kiitollinen siitä. Ja kaikesta hyvästä mitä minulla on.

Valoa, syksyn väri-iloa ja rakkautta sinne ruudun toisellekin puolelle. Elämä on hyvä. Lopussa muutaman sekunnin hiljainen rukous ystäväni, tännekin kommentoineen urhean syöpätaistelijan puolesta: hyvää matkaa sinä urhea, upea nainen, kiitos kun sain tuntea sinut Tiina, kiitos, kun opetit minulle niin paljon elämän hauraudesta ja hetkeen tarttumisesta. Ne, joita rakastamme, kulkevat mukanamme aina. ❤️

ruka1.jpg

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg