Täällä taas. Auringonpimennystä ja kaikkea muutakin jännää työreissun bonuksena. En tiedä miksi, mutta ensimmäisestä työreissustani lähtien (yli 3 vuotta sitten) on tämä kaupunki tuntunut omalle ja tutulle. Se ei voi johtua säästä, joka on keskimäärin paska ja sateinen lähes joka kerta kun täällä käyn. Se ei voi johtua hotelleista, jotka yllätysyllätys ovat samanlaisia kaikkialla. Se ei voi myöskään johtua ruuasta, joka on enimmäkseen keskivertoa ja usein turskaa, josta en edes pidä.

Ehkä se johtuu ihmisistä. Nauravista, leppoisista, työteliäistä ja valoisista sellaisista. Ehkä se myös johtuu huikaisevan kauniista maisemista ja ihmeellisistä luonnonilmiöistä. En ole missään nähnyt sellaisia revontulia kuin täällä ja kerta toisensa jälkeen minua hämmästyttää ja ihastuttaa lumiset vuoret, golf-virran sulana pitämät tummat vuonot vesineen ja valaineen sekä  kaupunkien valot rannoilla. Lentokoneesta katsottuna kaikki on kuin satumaisemassa lentäisi :) (ja mikä parasta tänne pääsee nyt suoraan Oulusta, kiitos ArcticAirLink) :)

Jokainen reissu on aina erilainen. Toisilla reissuilla on niin kiire ettei ehdi kunnolla syömään, toisilla reissuilla kaikki sylttää eikä mikään toimi oikein niinkuin on sovittu, toisilla reissuilla on porukka pahalla tuulella ja toisilla niin kiire ettei aina aikataulut pidä ja toisilla reissuilla pitää huolehtia ja paimentaa eksyneitä lampaita.Tällä reissulla on saanut nauraa ja ilakoida töiden ohella ja ihmeiden ihme: sipulix on kohdannut voittajansa! On löytynyt vieläkin huonommalla huumorilla, älyvapaimmilla höysteillä ja rasvaisemmalla mielikuvituksella varustettu ihminen...tällainen elämän ihme on lähes terapeuttinen kokemus. Saatiin työkaverin ja seurueemme kanssa nauraa maha kipeänä kaksi iltaa uskomattomille jutuille ja työteliään alkuvuoden jälkeen tuntui hyvälle nauraa niin että hikottaa. Kiitos MKV! Elämä on! Tällä reissulla on ollut mukana nörttejä, tosin kukaan ei sellaiselle näytä vaan huonoryhtisten ja pullukoiden vökäleiden sijaan on Sipulixi saanut ihan rauhassa lepuuttaa silmiä, aivoja ja hormooneja ja toivoa, että josko sitä pikkuhiljaa alkaisi olla kevättä rinnoissa! Talvi kun on mennyt vähän synkistellessä ja töitä puurtaessa ja niinno, hiihtämistä harjoitellessa (liian vähän). Kyllä se tästä valo valuu taas Sipulixin mieleenkin, auringonpimennyksestä huolimatta. Sipulixi ei sitä pimennystä muuten huomannut, sillä sattui olemaan niin jännä taulukko edessä että kellon vahtaaminen unohtui ja ruuhka kadulla ja rannassa muistutti siitä, että taivaalle tiirailevilla ihmisillä on ollut parempaa tekemistä. Oli kuulemma hieno.

No, nyt loppui kitaransoitto, istuskelen hotskun aulassa ja pitää kai ruveta hommiin taas ja sitten palkaksi lounas Råssa :) elämä on. Aurinko paistaa. Toivottavasti sielläkin.

ps. päivän naurut: Tervahiihdon kuvat on tullut ja niitä saa tilata. A_I_V_A_N  J_Ä_R_K_K_Y_J_Ä! Yksikin kuva on viimeiseltä kahdelta kilometriltä, miettikää nyt: takana 68 kilometriä räntäpaskassa, monoissa litra vettä (kaadoin sitä maalissa pois monoista suurinpiirtein teepannullisen verran), kaikki kamat märkänä, päässä liiskautuneena RiikkaMoi-vihreä pipo (onneksi ei väri irronnut), naama kalpeana ja silmissä hullunkiilto mustien pussien kera. Ihan mahtavia, pitää laittaa seuraaviin kuntavaaleihin tommonen sporttinen kuva mainoksiin.