Rakkaalle kissaäidillemme oli varattu eläinlääkäriaika (ettei uusia "tapaturmia" pääsisi enää syntymään) heti juhannuksen jälkeen maanantai-aamuna; sillä varauksella, ettei paikallinen Jamesherriottimme ole täystyöllistettynä juhlapyhien jälkeen. Tohtori oli paikalla ja niin mekin: tassut kylminä stressaava kissa, 3 assistenttia (pakko oli päästä mukaan vaikka yritin aamulla toppuutella) ja epäluuloinen äiti (olin ihan varma että vahtimisestamme huolimatta vahinko olisi jo taas tapahtunut).

Pitkään tutkittuaan tohtori tuumasi, että "kyllä me leikataan....voisitte käydä kävelyllä tai jäätelöllä, menee kolme varttia". Teimme työtä kaskettyä ja nautiskelimme jäätelöstä, auringonpaisteesta ja kesästä.

Palattuamme vastaanotolle takaisin jäätelöhymyt hyytyivät. Kissaäitimme makasi reporankana nukuksissa, haava esillä ja maha ajeltuna, jolloin vanhin assistenteistä lähti ulos ja kuunnellessani jatkohoito-ohjeita kuului ovelta kopsahdus. Nuorin assistenteista oli pyörtynyt ja kaatuessaan kopsauttanut päänsä oveen. Onneksi verta ei näkynyt eikä tullut. Tohtorimme oli heti ajantasalla, nosti lapsen jalkoja ylös, huolehti lapsesta, äidistä, kissasta ja muista assistenteista sekä kai jossain välissä seuraavasta potilaastakin (ihana sesse joka kävi lohduttelemassa lapsia silläaikaa kun äiti maksoi tärisevin käsin laskua).

Jotenkin sain assistenttimme virkoamaan kotimatkaa varten niin että pystyi istumaan (mutta sanaakaan toimenpiteestä tai sen jälkivaikutuksista ei saanut sanoa, eikä kääntää autoa liian vauhdikkaasti...) sekä raahattua velton kissan yhden assistentin syliin ja kauhean kasan paperia autoon (kun kuulemma saattaa laskea allensa...) Tohtorimme lohdutteli sekä äitiä (miksi minä toinkaan lapsia mukaan -> se on oikein hyvä juttu) ja lasta (miksi minä ->joka viikko kuulemma joku pyörtyy ja erityisen pahaa katseltavaa on se kun iso mies kaatuu...) sekä siskoja (saako tänne enää tulla -> ens kerralla vaan rohkeasti mukaan koko porukkaa niin ei jää kammoa). Tohtorimme hurmasi autolastillisen naisia.

Kotimatkalla sitten vähän jo nauratti (tohtorin ääni oli kuulemma kuulostanut samalle kuin Madagaskarissa: kumea ääni, joka kysyy, että "ooolliiikkoooo mmaaakkeeeaaat uuunnneeeet??") Onneksi kotona sitten pienen levähtelyn ja suupalojen jälkeen assistentti oli taas iskussa ja raportoimassa tilannetta ("nyt sitä pissaa tuli taas! "Nyt se on ihan määäärkääää").

Eikä tietenkään se tuohon loppunut. Humalainen ja voipunut kissaäitimme hoippui koko illana eestaas. Kissan hoiperrellessa askartelin miehen urheilukerrastosta paidan leikkaushaavaa suojaamaan (johon kommentointi jotain tähän suuntaan: "TÄH? MIKSI sinä ton mun arvokkaan otit...." "Siis onko se, se, se hyvä kerrasto...." "LEIKKASIT HIHAN IRTI!!!") Mutta paita on edelleen kissan päällä ja muutama tisukin näkösällä niin pääsevät pennut nautiskelemaan vielä hetkeksi ennenkuin muuttavat uuteen kotiin.

Yöllä piti sitten herätä tarkistamaan onko a) lapsi unessa ja kunnossa b) kissa elossa ja paita päällä c) pissat pyyhittynä...

Onneksi seuraava eläinlääkäriaika on vasta lokakuussa. Yritämme toipua siihen mennessä koko porukka.