torstai, 9. helmikuu 2017

Sääähköä ja buduaaria


Sipulixin arki uudessa kodissa -kyllä nyt ollaan kotona vaikkakin väliaikaisesti- on alkanut varsin vauhdikkaasti. On ollut työmatkaa, hupimatkaa, rakkausmatkaa ja kaikenlaista matkaa pois ja takaisin. Muutamissa hetkissä uudessa kodissa on saanut mietittyä maailman palasia uuteen järjestykseen ja hymyn kera toivottaa ilon takaisin elämään. Voi miten ihanalta se tuntuukaan!

Mutta ettei kaikki menisi niinkuin normaalijärkevällä ihmisellä asiat menisivät, niin Sipulixi on onnistunut järjestämään itselleen lisäkivaa. Mm. tekemällä naapuriasuntoon sähkösopimuksen. Muistui esikoisapinan lähtöseikkailut aikoinaan mieleen, kun hänen ensimmäisessä opiskelukämpässään ihmetystä herätti puuttuva sähkö ja monien puhelinsoittojen jälkeen silloinkin selvisi, että sopimus on tehty naapuriin. No, samalla tavalla kuin silloin, niin nytkin, asia hoitui puhelinsoitolla, hyvällä palvelulla ja syvällä huokauksella: pakastin ei ollut ehtinyt sulaa ja lihat ja marjat eivät kokeneet hävökkiä.

Pientä muutakin jännitystä on ollut ilmassa, kun kokemusperäisesti on pitänyt oppia ettei yksi kahva kestä vetämistä, toinen nojaamista, pönttö saattaa hieman heilahtaa, yksi pistorasia ei toimi ja palohälytin toimii liiankin hyvin....meinaa ettei kärsi uuninluukkua aukaista....ja onhan se tienniin jonninlainen kulttuuri (vaate-)shokki änkäytyä 300 neliön talosta 150 neliön kautta 45 neliöön. Mutta että kunhan saa egon sopeutumaan niin kyllä ne tavaratkin mahtuu - ei onneksi tullut ahnehdittua liikoja mukaan aikoinaan. No jospa vielä joku päivä saisi kokea taas buduaarin ihanuuden (Sipulixi ei tosin vanhssa kodissa ottanut vastaan ystäviä pukeutuessaan..)  ja jos ei - niin ompahan ainakin yksi kokemus mitä muistella - sitä on kieltämättä vanhasta kodista ikävä. Ja rantasaunaa. Ja kasvimaata....ja äh- mitä noista, pitää keskittyä siihen mitä on. Minulla on...kaikki. Ja ihan riittävästi, joten ikävöinti hiiteen.

Pientä haikeuttakin on ilmassa. Ystävät, tutut ja kaverit käyvät kuumana kuntavaalikampanjoitansa ja itsensä ulkoistaneena on haikeansuloista seurata sitä. Välillä käy häivähdys mielessä, että mitä jos sittenkin mutta samalla tulee varmuus, että ei todellakaan. Nyt on aika muulle ja uudelle ja eteenpäin. Ei taaksepäin.

Tässä vielä selostusta siitä mikä on buduaari: https://fi.wikipedia.org/wiki/Buduaari

buduaari.jpg

Tuossa kelpaisi viimeistellä pukeutumista ja ottaa vieraita vastaan....

Ottakaa ilo vastaan siellä ruudun toisellakin puolella. Pakkaspäivien kera ihanaa helmikuuta <3 <3

keskiviikko, 18. tammikuu 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi on vanhentunut jo tovin ja Sipulixilla on touhua riittänyt kovin.

Joulunaika sujui mallikkaasti ja vaikka esikoinen poikaystävineen ei päässytkään äitin joulupatojen herkkuja nauttimaan niin  muiden apinoiden kanssa Sipulixi sai nauttia joulusta, vapaasta, yhdessäolosta ja elämästä. Oli ihanaa olla äitimuorin ja isäpapan luona, nähdä tuttuja kasvoja, istua joulukirkossa ja käpertyä lämpimään vilttiin lukemaan. Yksi ensikerta-kokemuskin joulunaikaan sisältyi: TAPANINTANSSIT. Aijjai, että se oli hauskaa, varsinkin kun työpaikan kaunokainen oli järjestänyt mukavaa seuraa ihan lähitanssilavalle. Hymyilyttää vieläkin, jutut, tanssi, seura ja ilo.

Joulun sanaksi jäi kiitollisuus.

Uusivuosi vaihtui Koillismaalla minun rakkaimpien ihmisteni seurassa. Ulkoilmaa sai nauttia luxusolosuhteissa, sillä harvinaista kyllä, pakkasmittari pysytteli muutamassa pakkasasteessa. Uuteen vuoteenkin sisältyi ensikerta-kokemus: apinoiden kanssa lumikenkäilyä. Se oli hauskaa ja totesin taas, että hyvässä seurassa ilo ja riemu moninkertaistuu.

Vuodenvaihteen sanaksi muodostui rakkaus.

Uusi vuosi on tuonut tullessaan monta uutta asiaa. Luopumista vanhoista tehtävistä ja joistakin asioista ja uuteen katsomista. Uuteen vuoteen sisältyy myös lupaus uusista asumiskuvioista ja jännityksen sekaista odotusta uudesta elämästä kaupungissa. Siitä onkin vierähtänyt tovi, jos tarkkoja ollaan niin 17 vuotta, kun Sipulixi on viimeksi nukkunut kaupunginvalojen alla. Jännää. Kutittavaa. Hymyilyttävää. Muuttopäätös sisältää myös isomman päätöksen, luopumisen ehdokkuudesta omassa rakkaassa pitäjässä ja puheenjohtajantehtävien sekä monien muiden luottamustehtävien jättämistä. Luopuminen siitä maailmasta sisältää myös haikeutta ja ikävää. Sillä kyllä, monien kokoustuntien aikana olen saanut siitä maailmasta monia läheisiä ystäviä ja upeita kokemuksia. Vastuun siirtäminen seuraajille on kuitenkin myös helpottava ajatus.

Uuden vuoden alkamiseen liittyvä sana on ehdottomasti ilo.

Eilisen illan ja tämän päivän hymyn saa aikaan vuoden urheilija. Leo-Pekan ansiot ovat jotakin niin ihmeellistä, että sydän laulaa, kun ajattelen hänen saavan myös niistä kunniaa silloin kun on sen aika. Onnea, olet meidän kaikkien Tähti <3

Monta monta mukavaa asiaa ja suunnitelmaa on mielessä ja vireillä. Monta ihanaa ja ihmeellistä asiaa on tapahtunut. Ja monta asiaa on Sipulixi oppinut, tärkeimmän vihdoin: seuraa sydäntäsi, rakasta lujaa,  avaa mielesi hyvälle, ojenna kätesi heikolle ja anna muiden ihmisten kateuden, vihan ja ilkeyden olla. Sillä jos itse tietää mitä tekee ja haluaa sillä hyvää, niin vain rakkaudella on väliä. Ja vaikka julkisesti mitä puhutaan ja juorut kulkevat ja niitä ruokitaan, niin tärkeintä on, että kaikista rakkaimmat ihmiset tietävät mikä on totuus. Ja missä mennään. Rakastaminen ei ole valtapeliä eikä siihen tarvita sääntöjä, vaikka Anna Puu niin laulaakin.

Rakkaan norjalaisen työkaverini kanssa meidän yhteiseksi motoksemme elämässä onkin tullut: Lisää rakkautta.

Lisää rakkautta sinne ruudun toisellekin puolelle. Elämä on hyvä.

sunnuntai, 18. joulukuu 2016

Joulutoivotus Sinulle

IMG_4331.jpg

keskiviikko, 14. joulukuu 2016

Jouluruuvi kiristyy

Se on taas se aika vuodesta, että kaikki maaliman asiat pitäisi tulla valmiiksi ennen jouluaattoa. Sellaisetkin, joille ei oikeastaan ole mitään varsinaista aikataulua edes laitettu.

Ja ihmiset, toisinaan Sipulixi mukaanluettuna, hukailevat hississä, jonossa, bensatankilla, kassalla, pankkiautomaatilla, hyllyjen välissä, työpöytien ääressä, keittolautasen edessä ja sohvatyynyjen päällä, että miten sitä ehtii, jaksaa, kerkiää, pystyy, voi ja älyää.

Ei ehkä mitenkään, sillä eihän tämä elämä kuolemaa kauemmas kuitenkaan kenelläkään karkaa.

Siispä. Täytynee vaan hengittää.

Sieltä se ilta taas tulee.

Ja jossain vaiheessa uusi aamu.

Ja taas ilta.

Ja se aattokin.

Ja aattoilta.

Ja sitten voikin ruveta kiristelemään ja ruuvia jengoille asettelemaan seuraavaa joulua varten.

Vai onko ihan pakko.

Entäpä jos siis ihan vaan istuisi alas. Katsoisi ympärille ja toteaisi. Kaikki on hyvin. Ja aika valmista. Jospa se tällä kertaa riittäisi.

Useimmiten riittää.

Eilen illalla riitti, kun sai ihmeellisen ihanassa kuunvalossa hiihtää kimmeltävien puiden keskellä, nauraa ystävän kanssa kohti sinistä taivasta ja ihmetellä talvisen luonnon kauneutta. Ja mikä keli. Suksi lensi jäisen ladun päällä ja viima piiskasi kyyneleet poskille alamäessä. Ai mikä ilo oli olla elämässä kiinni.

Kyllä se tästä. Kaikki valo otetaan vastaan ja jossain vaiheessa se itkukin muuttuu iloksi. Näin minulle on sanottu ja siihen on uskominen.

Sipulixi toivottaa sinne ruudun taakse kuunvaloa, kynttilän valoa, ystävyyden valoa, rakkauden valoa, kotilampun valoa, auringon valoa...ja ihanaa joulunalusaikaa. <3

keskiviikko, 23. marraskuu 2016

Marrasmietteitä - valetta vai totta

Marraskuu saa aina Sipulixin mietteliääksi. Pimeys hiljentää, käärii tunti tunnilta tiiviimpään syliin ja samaan aikaan kuiskii korvaan mitä kaikkea pitäisi ehtiä tehdä ennenkuin joulu ja uusi vuosi koittavat. Jouluruuvi, niinkuin täällä olen aiempinakin vuosina kirjoittanut, kiristyy kiristymistään.

Mietteliääksi saa myös muutosten vuosi, joka on itkuineen, luopumisineen ja suruineen tuonut monta yllättävää (eikä aina niin iloisella tavalla) tilannetta eteen ja saanut Sipulixin pään ja korvat suhisemaan ja kohisemaan. Välillä kauhusta. Onneksi myös hetkittäin ilosta ja nautinnostakin. Onneksi.

Juuri tämän hetken suurimpia iloja on ollut, kun kuopus mopoineen, tietokoneineen ja juttuineen on jakanut arkea Sipulixin kortteerissa. Arjen jakaminen yksinäisten kuukausien jälkeen oman lapsen kanssa on jotakin niin riemukasta, että sitä on vaikeaa sanoin edes kuvailla. Sipulixi luki iltana yhtenä lehteä, jossa oli juttua erolapsista ja etävanhemman roolista; kuinka hankalaa ja vaikeaa se on, kun ei pysty osallistumaan lapsen tavalliseen arkeen ja miten surullista ja ikäväntäyteistä se oma etäinen arki on. Ja vaikka kuinka ajattelisi sen tilanteen olevan kaikkien parasta ja siihen tilanteeseen parasta mahdollista eri osapuolille, niin ajatus ei myöskään lievitä yksinäisyyden tunnetta. Yksinäisyyden tunnetta, joka välillä tuntuu msertavalle ja joka on myös tämän vuoden aikana tullut Sipulixin tutuksi ystäväksi. Sipulixin tämän illan iltaohjelmaan kuuluukin A-studio, jossa aiheesta on keskustelemassa tuttuja kasvoja politiikastakin. Jos Sipulixin pitäisi tätä vuotta kuvailla yhdellä sanalla niin se olisi yksinäisyys.

Yksinäisyyden ohella Sipulixi on mietiskellyt paljon luottamusta ja luottamuksen menettämistä - käsitteenä - mutta myös tunnetasolla. Sitä, mikä lisää luottamusta itseen ja muihin ja mikä sitä syö. Näiden mietteiden keskellä nousi kirkkaana  mieleen pähkäilyt nuoruuden ajoilta ja siitä, kun ystäväni kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, miten määritellä totuutta ja valhetta ja sitä, mikä ruokkii valhetta ja mikä sen vaientaa. Sillä valhe ja sen serkut luottamusta syövät. Valehdella kun voi kahdella tavalla:

1. voit kertoa väärää totuutta ja vaieta oikeista asioista tai

2. voit kertoa vääriä asioita ja vaieta totuudesta.

Se on taas oma tarinansa, mistä syystä toimimme niinkuin toimimme mutta se on tähän ikään tullut opittua, että totuuden kertominen ja oikeassa paikassa vaikeneminen vaatii enemmän voimaa ja rohkeutta kuin selittelyt ja puolustelut valheelle. Ja sekin on Sipulixilla tullut huomauttua, että oikeassa oleminen on eri lukunsa. Joskus nimittäin saattaa sellainenkin vahinko käydä, että oikeassa olemisesta tulee kilpailu, joka vie väärälle tiellä ja tuo valheen väliin.

Mikä on sitten totta? Se on ollut Sipulixin mielessä vuoden aikana. Ketä uskoa, mikä on valhetta ja mikä on oikein. Ei ole paljon ollut vastauksia tyrkyllä...välillä vähän liikaa uusia kysymyksiä ja täystyrmäyksiä vastassa. Yksi asia on tullut kuitenkin selväksi: kun on itselle rehellinen niin silloin ei haittaa sekään ettei aina ole oikeassa.

Joulua kohti, valoa sydämeen.

  • Sanna Savolainen

    Sipulixin naureskelua, voivottelua, hampaiden kiristelyä ja kirjoittelua elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä. Lööki eli (valko)sipuli antaa puhtia Köökikirjoitteluun ja muuhun puuhasteluun agraarisovinistisessa yhtälössä...blogi ei ole poliittinen eikä asiapitoinen, toisinaan ei edes asiallinen.