maanantai, 20. maaliskuu 2017

Uusi elämä, vanhoissa nahkoissa

Uuden elämän opettelu ei ole helppoa. Se ei ole helppoa, koska mukana kulkee vanha nahka. Nahka on mennyt ryttyyn, se on liiassa kuumuudessa vähän kärähtänyt, se on venynyt kun on pitänyt riittää enempään kuin on alunperin edes pystynyt ja siihen on tullut reikiä ja koloja, kun elämä on murjonut.

Ja sitten vielä pitäisi opetella uusia asioita ja elämään uudella tavalla.

Tutustua uuteen ihmiseen, joka on oman vanhan nahkansa alla. Tutustua uusiin ihmisiin ja uusiin kuvioihin vanhoissa nahkoissaan.

Miten hemmetissä se edes onnistuu?

Sipulixi on keväthangilla hiihdellessään yrittänyt järjestellä vanhaa nahkaa vähän uuteen asentoon ja antaa talviauringon selvittää pahimpia pelkoja ja epäilyjä.

Kun kyllä kaikki uusi pelottaa. Sekin pelottaa kun kaikelle ei ole sanoja. Ympärillä tapahtuu itselle omituisia asioita. Tapahtuu asioita, joita et voi ymmärtää, eikä sinulle kukaan kerro, mistä on kysymys.

Silloin on  vaikeaa olla rohkea. Tai iloinen. Tai luottavainen. Tai mitään muutakaan. On vain elettävä. Vanhoissa nahkoissa.

Sipulixille on sanottu vuoden aikana moneen kertaan, että on ollut rohkea.

Vanhoissa nahkoissa rahjustaessa, uutta elämää opetellessa ja aina uusia pettymyksiä kohdatessa ei jaksa edes Sipulixi ajatella olevansa erityisen rohkea.

Välillä sitä on niin peloissaan, että pilaako kaiken sillä, että on niin utelias, tai suorapuheinen tai suoraviivainen jopa kärsimätön. Välillä on niin uuvuksissa kaiken uuden opettelemisesta ja outojen asioiden ymmärtämisestä ettei näe mitään edessä.

Ja sitten siellä, keskellä kaikkea epävarmaa, on hetkiä, jotka saavat kaiken huolen sulamaan ja vanhan nahkan oikenemaan...siellä on:

- pieni ja suloinen uusi koiraystävä, joka huolii sinut kaveriksesi vaikket osaa etkä ymmärrä yhtään mitään koirista tai mistään muustakaan

-  luistavat sukset ladulla ja ihana viima poskilla

- tunne, että rakkaus ympäröi sinua eri ihmisten kautta eri tilanteissa

- omat apinat, jotka muistavat sinua juuri sillä hetkellä, kun ajattelet, että kukaan ei muista

- oikeita sanoja, että riität, riität ihan vain itsenäsi, olet juuri sinä ja hyvä niin

Ja sitten löydät hetken uudessa elämässä: hymyilet, katsot elämää, rakkautta ja valoa suoraan kohti.

Kyllä se kantaa.

Koska on jo kantanut.

Kyllä se rakastaa.

Koska on jo rakastanut.

Kyllä se valaisee.

Koska on jo valaissut.

Suloista kevätpäiväntasausviikkoa ystäväni siellä ruudun takana.

Elämä on hyvä. Elämä on juhla.

torstai, 9. helmikuu 2017

Sääähköä ja buduaaria


Sipulixin arki uudessa kodissa -kyllä nyt ollaan kotona vaikkakin väliaikaisesti- on alkanut varsin vauhdikkaasti. On ollut työmatkaa, hupimatkaa, rakkausmatkaa ja kaikenlaista matkaa pois ja takaisin. Muutamissa hetkissä uudessa kodissa on saanut mietittyä maailman palasia uuteen järjestykseen ja hymyn kera toivottaa ilon takaisin elämään. Voi miten ihanalta se tuntuukaan!

Mutta ettei kaikki menisi niinkuin normaalijärkevällä ihmisellä asiat menisivät, niin Sipulixi on onnistunut järjestämään itselleen lisäkivaa. Mm. tekemällä naapuriasuntoon sähkösopimuksen. Muistui esikoisapinan lähtöseikkailut aikoinaan mieleen, kun hänen ensimmäisessä opiskelukämpässään ihmetystä herätti puuttuva sähkö ja monien puhelinsoittojen jälkeen silloinkin selvisi, että sopimus on tehty naapuriin. No, samalla tavalla kuin silloin, niin nytkin, asia hoitui puhelinsoitolla, hyvällä palvelulla ja syvällä huokauksella: pakastin ei ollut ehtinyt sulaa ja lihat ja marjat eivät kokeneet hävökkiä.

Pientä muutakin jännitystä on ollut ilmassa, kun kokemusperäisesti on pitänyt oppia ettei yksi kahva kestä vetämistä, toinen nojaamista, pönttö saattaa hieman heilahtaa, yksi pistorasia ei toimi ja palohälytin toimii liiankin hyvin....meinaa ettei kärsi uuninluukkua aukaista....ja onhan se tienniin jonninlainen kulttuuri (vaate-)shokki änkäytyä 300 neliön talosta 150 neliön kautta 45 neliöön. Mutta että kunhan saa egon sopeutumaan niin kyllä ne tavaratkin mahtuu - ei onneksi tullut ahnehdittua liikoja mukaan aikoinaan. No jospa vielä joku päivä saisi kokea taas buduaarin ihanuuden (Sipulixi ei tosin vanhssa kodissa ottanut vastaan ystäviä pukeutuessaan..)  ja jos ei - niin ompahan ainakin yksi kokemus mitä muistella - sitä on kieltämättä vanhasta kodista ikävä. Ja rantasaunaa. Ja kasvimaata....ja äh- mitä noista, pitää keskittyä siihen mitä on. Minulla on...kaikki. Ja ihan riittävästi, joten ikävöinti hiiteen.

Pientä haikeuttakin on ilmassa. Ystävät, tutut ja kaverit käyvät kuumana kuntavaalikampanjoitansa ja itsensä ulkoistaneena on haikeansuloista seurata sitä. Välillä käy häivähdys mielessä, että mitä jos sittenkin mutta samalla tulee varmuus, että ei todellakaan. Nyt on aika muulle ja uudelle ja eteenpäin. Ei taaksepäin.

Tässä vielä selostusta siitä mikä on buduaari: https://fi.wikipedia.org/wiki/Buduaari

buduaari.jpg

Tuossa kelpaisi viimeistellä pukeutumista ja ottaa vieraita vastaan....

Ottakaa ilo vastaan siellä ruudun toisellakin puolella. Pakkaspäivien kera ihanaa helmikuuta <3 <3

keskiviikko, 18. tammikuu 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi on vanhentunut jo tovin ja Sipulixilla on touhua riittänyt kovin.

Joulunaika sujui mallikkaasti ja vaikka esikoinen poikaystävineen ei päässytkään äitin joulupatojen herkkuja nauttimaan niin  muiden apinoiden kanssa Sipulixi sai nauttia joulusta, vapaasta, yhdessäolosta ja elämästä. Oli ihanaa olla äitimuorin ja isäpapan luona, nähdä tuttuja kasvoja, istua joulukirkossa ja käpertyä lämpimään vilttiin lukemaan. Yksi ensikerta-kokemuskin joulunaikaan sisältyi: TAPANINTANSSIT. Aijjai, että se oli hauskaa, varsinkin kun työpaikan kaunokainen oli järjestänyt mukavaa seuraa ihan lähitanssilavalle. Hymyilyttää vieläkin, jutut, tanssi, seura ja ilo.

Joulun sanaksi jäi kiitollisuus.

Uusivuosi vaihtui Koillismaalla minun rakkaimpien ihmisteni seurassa. Ulkoilmaa sai nauttia luxusolosuhteissa, sillä harvinaista kyllä, pakkasmittari pysytteli muutamassa pakkasasteessa. Uuteen vuoteenkin sisältyi ensikerta-kokemus: apinoiden kanssa lumikenkäilyä. Se oli hauskaa ja totesin taas, että hyvässä seurassa ilo ja riemu moninkertaistuu.

Vuodenvaihteen sanaksi muodostui rakkaus.

Uusi vuosi on tuonut tullessaan monta uutta asiaa. Luopumista vanhoista tehtävistä ja joistakin asioista ja uuteen katsomista. Uuteen vuoteen sisältyy myös lupaus uusista asumiskuvioista ja jännityksen sekaista odotusta uudesta elämästä kaupungissa. Siitä onkin vierähtänyt tovi, jos tarkkoja ollaan niin 17 vuotta, kun Sipulixi on viimeksi nukkunut kaupunginvalojen alla. Jännää. Kutittavaa. Hymyilyttävää. Muuttopäätös sisältää myös isomman päätöksen, luopumisen ehdokkuudesta omassa rakkaassa pitäjässä ja puheenjohtajantehtävien sekä monien muiden luottamustehtävien jättämistä. Luopuminen siitä maailmasta sisältää myös haikeutta ja ikävää. Sillä kyllä, monien kokoustuntien aikana olen saanut siitä maailmasta monia läheisiä ystäviä ja upeita kokemuksia. Vastuun siirtäminen seuraajille on kuitenkin myös helpottava ajatus.

Uuden vuoden alkamiseen liittyvä sana on ehdottomasti ilo.

Eilisen illan ja tämän päivän hymyn saa aikaan vuoden urheilija. Leo-Pekan ansiot ovat jotakin niin ihmeellistä, että sydän laulaa, kun ajattelen hänen saavan myös niistä kunniaa silloin kun on sen aika. Onnea, olet meidän kaikkien Tähti <3

Monta monta mukavaa asiaa ja suunnitelmaa on mielessä ja vireillä. Monta ihanaa ja ihmeellistä asiaa on tapahtunut. Ja monta asiaa on Sipulixi oppinut, tärkeimmän vihdoin: seuraa sydäntäsi, rakasta lujaa,  avaa mielesi hyvälle, ojenna kätesi heikolle ja anna muiden ihmisten kateuden, vihan ja ilkeyden olla. Sillä jos itse tietää mitä tekee ja haluaa sillä hyvää, niin vain rakkaudella on väliä. Ja vaikka julkisesti mitä puhutaan ja juorut kulkevat ja niitä ruokitaan, niin tärkeintä on, että kaikista rakkaimmat ihmiset tietävät mikä on totuus. Ja missä mennään. Rakastaminen ei ole valtapeliä eikä siihen tarvita sääntöjä, vaikka Anna Puu niin laulaakin.

Rakkaan norjalaisen työkaverini kanssa meidän yhteiseksi motoksemme elämässä onkin tullut: Lisää rakkautta.

Lisää rakkautta sinne ruudun toisellekin puolelle. Elämä on hyvä.

sunnuntai, 18. joulukuu 2016

Joulutoivotus Sinulle

IMG_4331.jpg

keskiviikko, 14. joulukuu 2016

Jouluruuvi kiristyy

Se on taas se aika vuodesta, että kaikki maaliman asiat pitäisi tulla valmiiksi ennen jouluaattoa. Sellaisetkin, joille ei oikeastaan ole mitään varsinaista aikataulua edes laitettu.

Ja ihmiset, toisinaan Sipulixi mukaanluettuna, hukailevat hississä, jonossa, bensatankilla, kassalla, pankkiautomaatilla, hyllyjen välissä, työpöytien ääressä, keittolautasen edessä ja sohvatyynyjen päällä, että miten sitä ehtii, jaksaa, kerkiää, pystyy, voi ja älyää.

Ei ehkä mitenkään, sillä eihän tämä elämä kuolemaa kauemmas kuitenkaan kenelläkään karkaa.

Siispä. Täytynee vaan hengittää.

Sieltä se ilta taas tulee.

Ja jossain vaiheessa uusi aamu.

Ja taas ilta.

Ja se aattokin.

Ja aattoilta.

Ja sitten voikin ruveta kiristelemään ja ruuvia jengoille asettelemaan seuraavaa joulua varten.

Vai onko ihan pakko.

Entäpä jos siis ihan vaan istuisi alas. Katsoisi ympärille ja toteaisi. Kaikki on hyvin. Ja aika valmista. Jospa se tällä kertaa riittäisi.

Useimmiten riittää.

Eilen illalla riitti, kun sai ihmeellisen ihanassa kuunvalossa hiihtää kimmeltävien puiden keskellä, nauraa ystävän kanssa kohti sinistä taivasta ja ihmetellä talvisen luonnon kauneutta. Ja mikä keli. Suksi lensi jäisen ladun päällä ja viima piiskasi kyyneleet poskille alamäessä. Ai mikä ilo oli olla elämässä kiinni.

Kyllä se tästä. Kaikki valo otetaan vastaan ja jossain vaiheessa se itkukin muuttuu iloksi. Näin minulle on sanottu ja siihen on uskominen.

Sipulixi toivottaa sinne ruudun taakse kuunvaloa, kynttilän valoa, ystävyyden valoa, rakkauden valoa, kotilampun valoa, auringon valoa...ja ihanaa joulunalusaikaa. <3

  • Sanna Savolainen

    Sipulixin naureskelua, voivottelua, hampaiden kiristelyä ja kirjoittelua elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä. Lööki eli (valko)sipuli antaa puhtia Köökikirjoitteluun ja muuhun puuhasteluun agraarisovinistisessa yhtälössä...blogi ei ole poliittinen eikä asiapitoinen, toisinaan ei edes asiallinen.