Mikä lomassa eroaa työstä kaikista eniten? Minulle aamut. Aamut kertovat sen onko pakko nousta justnyt vai vasta kohta, pitääkö haroa sormella itsepäisesti innaavaa puhelinta, joka ei muutu yhtään sen mukavammaksi herätysääntä vaihtamalla viikon välein tai piilottamalla sitä riivatun kapinetta patjan alle.

Aamut eroavat toisistaan siinäkin, että pitääkö milloinkin huhuilla, painostaa, huudahdella (hmmm.toisinaan jopa ns. karjahdella) yläkertaan, vessaan, kylpyhuoneeseen, keittiöön, eteiseen, kuistille, eteiseen, kuistille, eteiseen, kuistille...vahtia kelloa, jääkaappia, vaatenaulakkoa, kelloa, hellaa ja puurokattilaa, ja hoputtaa joka välissä niiden keskellä säntäilevää (ja toisinaan huonokuuloista, hidasta ja erittäin innotonta) lapsilaumaa. Ja todeta sitten verenpaine kahdessasadassa, sydän pamppaillen että IHME TAPAHTUI jälleen kerran: ehdin suurinpiirtein ajoissa töihin/kokoukseen/palaveriin ja mitä TODENNÄKÖISIMMIN lapsukaisetkin ovat siellä missä pitääkin ja siihen aikaan mitä pitääkin.

Mutta ne toiset aamut. Kun peiton alla on NIIIIIIIIN lämmintä, ikkuna on raollaan ja sieltä kuuluu linnunlaulua, joen solinaa ja kesän ääniä. Kuopus on kiertynyt jalkojen päälle rullalle ja supattelee äitiä hereille. Ja. Yhdellä unisella ynähdyksellä saat jollakin taikavoimalla esikoisesi keittämään aamukahvit, ja hitaasti, niin hitaasti tassutellen voit hiljaisessa talossa hörpätä kupin kuumaa kahvia, istua portaalle ja ihmetellä sitä, ettei mihinkään, ei sitten niin yhtään mihinkään tarvitse mennä. Eikä sekään haittaa, että hetken, ihan hetken päästä on jo täysi hulina, pitää maalata, siivota, kuokkia, kykkiä, kitkeä, kastella, heilua ja töhöttää, mutta, aaah ILMAN kelloa!

Mikä päivä tänään muuten on?