Juhannusyö on mitä sopivinta aikaa kirjoitella suhteestani hiiriin, myyriin, päästäisiin ja kaikkiin muihin pieniin jyrsijöihin, jotka saavat hmmm. ajatukseni ja tunteeni mylläämään. Sillä. Tänään. Putsattuani ja puunattuani taloa, talon taustaa, ulkoa sisältä, vierestä ja kauempaa, löysin epämääräisen läiskän kuistin matolta. Suuren, haisevan ja epäilyttävän. Olin kyllä kuullut jossain vaiheessa kasvimaalla kykkiessäni, että talosta kuuluu jostain kiljumista ja äärimmäisen innostunutta huuhdahtelua jonkin aikaa, mutten reagoinut kun kukaan ei käyttänyt sanoja äiti tai verta.

Sisälle tullessani noteerasin läntin kuistilla ja tiedustelin ohimennen että mikä se on ja kuka on vastuussa (voisi siistata hieman tarkemmin)...sain useammalta taholta epämääräisen muminan johonkin siihen suuntaan: "ei enää mitään" "homma hallinnassa" "unoha koko juttu". Siinä vaiheessa, kun lasten isä käytti termiä "reipasta toimintaa", mielenkiintoni (ja epäilykseni) heräsivät. Nuorimmainen sitten vihdoin tunnusti, että Kissaäitimme oli raahannut lapsukaisilleen evästä näytille (kuulemma valtavan ison myyrän) ja Miaumama oli pitänyt sellaisen vanhanaikaisen demonstraation miten se myyräriepu pyydystetään (vellomista, reuhkintaa ja mouruamista) ja nautitaan raakana (maiskuttelua, mouramista, sähinää, murinaa ja lasten kiljuntaa). Yleisö oli seurannut lasioven takana innostuneena niinkuin amerikkalaisessa lääkärisarjaassa noviisit lehterillä leikkausta. Kiljuen, kommentoiden ja ihaillen.

Voinette uskoa, että Keittiötolulla taas suihkattiin tovi ja läntti laajeni entisestään. Episodi selostuksineen ehti onneksi jonkinasteiseen päätökseen ennenkuin ensimmäiset juhannusvieraat saapuivat ja ihmettelivät valtavaa lammikkoa kuistin matossa...

Loppuilta sujui onneksi kuin tanssi. Sääskiä ja kärpäsiä tappaen, löylyjä viskoen, tortillaa ja juhannusjuustoa mässäten, jalkapalloa seuraten ja elämästä ja suviyöstä nauttien.

Ihanaa, rauhallista ja nautinnollista Juhannusta Sinullekin!