Töiden alkamisen jälkeen aamut ja illat ovat soljahtaneet taas sellaiseen normaaliin sekopäiseen rytmiin...eli...yleensä kuulen illalla jostakin sivulauseesta, että seuraavana päivänä tapahtuu joko koululla tai neuvolassa tai hammaslääkärissä tai kuntopolulla tai urheilukentällä jotakin käsittämätöntä ja minulle yllättävää ja uutta...

Keskiviikkona tämä huipentui (taas kerran)...episodi alkoi jo tiistaina, kun pappa vieraili (päivittäiseen tapaansa, kuivaamoa kun vahtii velipojan kaverina) ja sanoi, että huomennahan on ne piirikunnalliset johon teidän keskimmäinen osallistuu (klo oli n. 23 ja minä olin että NIINKÖ???)...no, unenpöpperöiseltä pikkunaiselta sitten itkunsekainen tarkistus (minä en tällä kertaa itkenyt vaan lapsi sitä ettei uskalla mennä yksin kun ei TAJUA mistään mitään) ja vakuuttelu että kyllä mama hoitaa tämän, elä huolehi nuku ja kerää pitkään loikkaan voimia...papalle kiitokset ja sitten tutimaan.

Keskiviikkoaamuna n. klo 8.10 luen yöppäri päällä Helmeä (valtakunnallinen koulujen tiedotusjärjestelmä, jolla hoidetaan yhteydenpitoa ja tiedottamista sähköisesti mm. kodin ja koulun välillä) ja saan sätkyn: klo 8.30 lähtö (10km päässä olevalta koululta) ja seuraavalta etapilta klo 8.45, jonne VANHEMMAT HUOLEHTIVAT LAPSENSA ASIANMUKAISESTI VARUSTETTUNA.

Luonnollisesti sätkyä seurasi lukematon määrä puheluja, säntäilyä, hoputtamista, tarkistelua ja varmuus siitä, että mukaan lähtee kouluavustaja ja eväät....hätäiset pusut ja onnenpotkut pysäkillä ja sinne meni tyllerö hakemaan kukkatossuilla (ei suostunut ottamaan lenkkareita, kun ne kukkatossut on kuulemma pehmeämmät hypätä ja piikkareita ei tähän hätään kerinnyt hankkimaan...) kilpailukokemusta...

Hieman sumussa ajelin töihin, n. tunnin myöhässä. Iltapäivällä kuulin sitten että se säntäily oli kannattanut. Tyttö tuli suu virneessä, mitali kaulassa (6. sai myös palkinnon mikä oli erikoisen hienoa) ja kukkatossut jalassa kotiin...

Samaisena iltana sitten istuskelin kuopuksen kanssa keittiössä. Tätä syksyä aiemmin en ole tiennytkään että lukemaan opettelu on PROSESSI: Tytöt oppivat lukemaan ennen koulua itsestään (ei muistikuvaa muista kuin esikoisesta, joka 5-vuotis syntymäpäivänään luki Hesarista vaatekaupan mainoksesta, että HALONEN) sillä kuopuksen mielenkiinto kirjamiin on rajoittunut oman nimen kirjoittamiseen piirustuksiin.
Opettelimme S ja I kirjaimia.
"Katsopa tuossa, SSSSSS ja I"
"ÄÄÄÄÄÄÄÄSSSSSSSSIIIIIIIII"
"Eikun sano vaan sss ja ii"
Seuraa ulinaa ja volinaa. Vääntyilyä ja makoilua puusohvalla sekä surkea:
"Niiii yyyyhyyyy mutta kun tekee mieli sanoa koko ajan että ÄSII".
Syvä huokaus. Laskeminen ei onneksi tuota vaikeuksia, tosin tänä aamuna kuului pesukoneen uumenista (auttoi aamulla tyhjentämään konetta), että voiko sitä niinkinpäin laskea, että 3+1...(?)

ÄSII viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle!