Olen tässä viikon aikana hihitellyt eri blogien sangen riemastuttaville kuvauksille kuusijuhlista...tai millä nimellä niitä nyt itsekukin on kutsunut kirjoittaessaan. Pienessä kyläkoulussamme lukuvuosi päättyy syksyllä kuusijuhlaan. Niin tänäkin vuonna. Aiemmasta viisastuneena valitsin takarivin paikan pulpetin päältä (en sentään seisonut sillä, istuin, vaikka kieltämättä välillä piti kaulaa ojentaa ja kurotella kunnolla että näki jotain)...ja niinkuin aiemmin; yleisömenestyksen lisäksi juhla oli myös joulutunnelman virittäjänä lyömätön...kaikkinensa.

Pääsin kärrylle yläluokkalaisten esitykseen n. puolessavälissä settiä (sekä senjälkeen kun yksi supermies rojahti vatsalleen keskelle näyttämöä ja yksi supernainen sai armottoman naurukohtauksen esitykseen kuulumattomasta säväyksestä)...keskiluokan näytöksen aikana ehdin tehdä paljon asioita (esitys oli todella pitkä) kuten pyytää ikkunaa auki, sitten kiinni ja uudestaan auki, hämmästellä pikkublondini isoa ääntä myös laulaessa (onneksi kuitenkin nuotilleen sillä ääni kuului myös kuoro-osuuksissa) ja oikoa hametta kun pulpetti hinasi sitä aina luvattoman ylös...ja odottaa jouluevankeliumia (ehdin jo kuvitella sen unohtuneen). Ekaluokkalaiseni esitystä väritti purkan jyrsiminen. Olin työntänyt pojalle purkan suuhun (kurkku kipeänä ja väitin purkan auttavan siihen sekä hajuhaittaan) ja kuuliaisena poikana jyrsi sitä läpi koko esityksen. Vaan onneksi tonttuleikin liikkeet menivät jyrsinnästä huolimatta sekunnilleen oikein ja hyvin.

Sitten käytiin kotona pientä debriefingiä; pettymyksenä tulleesta huonosta liikuntanumerosta (kamppeiden unohtamisesta rokotetaan lasta eikä äitiä, epäreilua sanoisin), unohtuneista korteista ja lahjoista, esityksen floppaamisesta (esitys oli oikeasti niin....jännä, että se oli melkein hyvä)...jne.

Nyt sitten odotellaan joulupukkia, siivoojaa (joka on minun joulupukkini) ja lunta. Kaikkea kai luvassa.