Soittelin tässä alkuviikosta muutamalle luotto-mörönsyötilleni, muttei tärpännyt. Liekö syy pikkujoulukiireiden tai muuten vaan yleisen hupatuksen, mutta kiehtova tarjoukseni (=tuu auuttaannnnnn, pliiisssss, saisit lämmittää, hiekottaa, kuskata lapsia harrastuksiin ja olla syöttinä möröille) ei saanut ketään syttymään.
No, koskapa olen jo aika tottunut 8 vuoden aikana säännölliseen ja jatkuvaan päivystyslesken elämään en jaksanut pahemmin rasittua siitä, että
- ajelin kaupunkiin ja takaisin (yhteensä n. 66km, suuntaansa 33km) 3 kertaa (eli n. 210km muine mutkineen), ja joka välissä kotona hurautin jotain; ruokaa, pyykkiä, muuta kuskausta (pienemmällä lenkillä)...
- hiekoitin postilaatikon edustaa klo 7.15 korkkareissa (viime vuonna saimme käärmeissään olevalta postipojalta vihaisen lapun jäisestä "rampista" [pahaksi onneksi postilaatikolta tie viettää aika reippaasti alamäkeen, joten kyllä sitä hyvällä mielikuvituksella voi täällä maalla sanoa rampiksi])
- sydän syrjällä liukastelen pannuhoneeseen ja takaisin pimeässä kaikkien kauheiden mörköjen keskellä
- kiljun ja itken ja nauran raivosta, kun yritän saada 5 apinaa olemaan suunnilleen ihmisen näköisenä joulukorttikuvassa (jouduin näpsimään n. 50koe-otosta, ja koko ajan ajatellen, että luottomörönsyöttini olisi paljon parempi kuvaamisessakin...)
- vastaan pankin puheluun ja vakuutan pankkitädille, ei, emme ole konkurssissa vaikka tilini on miinuksella ja epähuomiossa yksi suoraveloitus ei ole voinut lähteä (vihaan suoraveloituksia).
- kuljetan pissalle haisevia kissoja kaupunkiin (James Herriottimme on siirtänyt klinikkansa kaupunkiin ja tästä eteenpäin palvelumme löytyvät sieltä niissä merkeissä, onneksi kuitenkin saimme pitää Jamesin) ja mietin että missäkähän välissä ehtisin hakemaan yhden lapsista kotiin "kylältä".
- tarkkailen mustia ikkunoita ja kuvittelen että joku tuijottaa
- kuuntelen rasahduksia ja paukahduksia nurkista (ja niitähän vanhassa talossa piisaa)
- valvon pitkään ja nukun huonosti.
No, onneksi minulla on kuistilla kaksi pulskaa (joskin aika pientä) mörönsyöttiä -anteeksi vaan Killi ja Sepe (Sepe oli kuin olikin poika!)
