Kuulin tänään taas isäni suusta kommentin sosiaalisuudestani...olen kuullut siitä vaivastani pikkutytöstä lähtien. Itseasiassa -olen tietoisesti kehittänyt sitä ominaisuutta itsessäni niin kauan kuin muistan...sillä seurauksella että siitä aika ajoin seuraa ruuhkaa, stressiä, riesaa, vaivaa, rahanmenetystä, yöunienmenetystä...mutta myös naurua, rakkautta, iloa, säpinää, hulinaa, ihania muistoja ja mikä tärkeintä -elämän verkkoa ympärille.
Isäni nimittäin kommentoi pitkän huokauksen säestämänä Tapaninpäivän suunnitelmiani. Päätin viimevuonna joululystinpidon ja kestitsemisen (jouluaattona meillä söi minun puolelta n.22ihmistä ja joulupäivänä mieheni puolelta n.24ihmistä ja vaikka se hauskaa oli niin jouluyön kattauksen vaihtamisen sijasta aion tänä jouluna nukkua) jälkeen että en enää jouluna vie aikaa perheeltäni muiden passaamiseen ja keittiössä häärämiseen, joten laadin nyt suunnitelmia Tapaninpäiväksi (sitähän ei lasketa jouluksi enää...) ja ilmoitin vanhemmilleni että tervetuloa ja että aion samalla kutsua venäläisen yksinhuoltajaystäväni lapsineen sekä yhden virolaisen vieraan samalla nauttimaan maalaisjoulusta...
Huokauksia herätti myös ruokasuunnitelmani: ajattelin tehdä hirvipaistia (alfauroksen pyydystämää), keitellä kantarellikastikkeen (terveisiä Savonlinnaan!), paistaa uunissa kasvisgratiinia (äidin ohjeella), tehdä törkeän ison kattilallisen pottumuusia (veljen potuista), tarjota gourmet-rosollia (kokkiveljeni tekemänä) ja uitella sitten suklaafonduessa hedelmäpalasia jälkiruuaksi. Sitten olisi muutama lautapeli, vähän musisointia, lauleskelua, hyviä juttuja ja hauskanpitoa. Eikös kuulostakin mainiolle Tapaninpäivälle?!Minusta kuulostaisi!
Siitä sosiaalisuudesta vielä. Työpaikalla (siellä kopiokonesylttytehtaalla, loppuu muuten joululta) nauroivat kun kerroin kommelluksiani kuntosalilla. Muistin niiden naurujen kirvoittamana kotimatkalla hauskan jutun kouluajoilta. Tutustuin 4H-kuvioissa uuteen naapurintyttöön ja rupattelimme käpyjä kerätessämme (!!!!ihan tosi!!!) mukavia...moikkailinkin sitten lukiota käyvää uutta ystävääni innokkaasti koulussa (itse olin yläasteella) ja hieman ihmettelin että miksi ihmeessä se vain vilkuilee ja jupisee minulle. Sain vuosien päästä kuulla että hän oli säikähdyksissään melkein hypännyt oven karmiin roikkumaan ja miettinyt että miksi minä puhun hänelle (ja ympärilläni kuulemma liehui aina niin paljon ihmisiä että se ihan pelotti)...eikä edes kuulemma tunnettu tarpeeksi hyvin (tervehtiäksemme) ja sosiaalisuuteni oli 100 verrattuna häneen n.nollalukemaan (se ei kyllä mielestäni pitänyt silloin eikä nyt paikkansa sillä tiedän monia ihmisiä joiden elämässä ko. ihminen on kultaakin tärkeämpää, täälläkin on yksi, toivottavasti luet tätä) :) ja vuosia myöhemmin kun valittelin että taas on hullut, juopot ja narkkarit mun kimpussa niin sain vain nuivan kommentin: "se johtuu siitä sun satasesta".
Mistä lie johtuu, mutta aina jos vaan jossakin on joku "outo" tapahtuma menossa, niin niinkuin magneetin vetämänä, se tulee minua kohti...
Mutta nyt. Odotan innolla viikonloppua. Tallinnaa tiedossa ja lomanpoikasta. Jotain sielläkin taas varmasti on :)
