Pakko ihan kirjoittaa (kun naurattaa vieläkin)...kävin tänään silleen vanhanaikaisesti kylässä (soittelin ystävän kanssa, joka pyysi iltakahville ja sitten menoksi [ilman tuliaisia]).

Ystäväni oli leiponut tonnikala- ja kinkkupasteijoita, tehnyt salaattia ja mustikkapiirakkaa...rupattelimme niitä näitä ja jotenkin juttu eksyi oksennustaudin kautta ripuliin ja mahtaviin tarinoihin housuihin päästelystä. Olin päässyt vauhtiin (kerroin sen netissä seikkailevan legendan, jossa mies saa ahminnan jälkeen hirmuisen pamauksen pitserian vessassa)...jutustelua höysti viidesluokkalaisen ja kolmasluokkalaisen pojan hyikäilyt ruokapöydän ulkopuolelta (pelasivat tietsikalla)...kurotin kättäni ja tuumasin: "taidan ottaa vielä yhden kun ovat niin herkkua!", johon ystäväni mies sanoi: "JOO, OTA VAAN, KUKAAN MUU EI VOIKAAN SYÖDÄ KUN OLI NII HYVÄ JUTTU!"

Hyvä pointti oli, ettei äitimuorini ollut paikalla. Hänen mielestään minun a) tilannetajuni b) huumorini c) ruokahaluni on yleensä kuin 5 VUOTIAALLA POIKALAPSELLA (!!!) Olen samaa mieltä. Yritän kehittyä. Mutta aina ei pysty. Varsinkaan hyvässä seurassa!