Olenkin jo aiemmin kirjoittanut siitä että saatan viettää kahviloissa, puistonpenkillä, kaupoissa jne. tuntikausia aikaa tarkkailemalla ihmisiä. Nyt minulla on erityisen mainio tilaisuus lähes massojen tarkkailuun, kun yrityksemme toimipiste on aika lähellä yliopistoa ja käymme usein syömässä siellä. Valitsen pöydän (jos löytyy tilaa) ruuhkaisimman ravintolan aitiopaikalta, sellaiselta, josta näkee ohikulkevan käytävän molempiin suuntiin ja viereisiin pöytiin....ja sieltähän sitten näkee ja kuulee kaikenlaista:
- eilen haarukkani jumittui puoliväliin lautasta ja suuta, kun näin tanssitaideteoksen. Kolme naista rääsyissä lipui hidastetuin liikkein käytävän päästä päähän (en tiedä jatkoivatko toista kilometriä pitkän käytävän toiseen päähän asti) ja yrittäessäni ymmärtää mitä esittivät (en saanut selvää, tekivät niin erikoisia kauhovia liikkeitä, notkahtelivat polvilleen ja venyttelivät joka suuntaan) seurasin samalla ympärilläolijoitani. Viereisen pöydän insinööripojat hokivat "voi h******iä", seuraavassa pöydässä tuijottivat ja nauroivat...ja minä ajattelin että n. 2metrin päähän kaikki varmasti kuului esittäville tyttölapsillekin vallan mainiosti. Ihmiset siis käyttäytyivät kuin esittäjät olisivat kuuroja (ja sokeita) ja minä ihailin tyttärien pokkaa...ilmekään värähtämättä vetivät sen täpötäyden ruokalan ja huonojen kommenttien ohi.
- yksi päivä kuuntelin sivukorvalla (siihen en yleensä syyllisty, mutta jos viereisen pöydän desibelit ylittävät sen rajan mitä käytän lounasseuralaiseni kanssa rupatteluun, keskityn sitten naapuripöydän juttuihin [tätä onneksi tapahtuu harvoin]) kansankynttilöitä, kun taivastelivat ja haukkuivat hallintoa, sivuaineopintojen järjestämistä, sitä että pitää olla niin itsenäinen ja kuinka kaikki on niiin vaikeaa ja kamalaa...tulin lounasseuralaiseni kanssa siihen tulokseen että isoäänisimmän luokalle en haluaisi mennä ja arvelimme sitä, että hallinnossa on varmasti tyypin kanssa laskettu muutaman kerran sataan...
- ja tällä viikolla myös yllätyin (ilahduin). Lauma pikkuoppilaita oli tullut museokäynnille ja odottelivat opettajia aulassa. Noteerasin lapset mutta unohdin ne sitten. Syötyäni tovin ohitseni käveli hitaasti kaksi nuorta miestä (senverran mukavan näköisiä olivat että kiinnitin huomion ja nostin pään kalalautasesta) pikkulasten kanssa...ehdin just sanoa lounasseuralaiselle, että "kato kun kivan näköistä kun nuo nuoret pojat on noiden lasten kanssa", kun tajusin NEHÄN OLI OPETTAJIA!!! (sitten keskityinkin tuijottelemaan nuorukaisten toimintaa valtavan lapsilauman kanssa ja ihailin sitä estoitta, kaikenhuipuksi näyttivät vielä sille, että nauttivat touhusta itsekin). Loppulounas menikin sitten siihen päivittelyyn, ettei sitä minun lapsuudessani tuollaista ollut...miesopettajat olivat pelottavia, ankaria, maripaita päällä totisen näköisenä punaviivoja kokeisiin vetäviä VANHOJA miehiä (naisopettajista en muuta muista kuin että nekin oli vanhoja tai no muistan mutta ei siitä sen enempää, äitimuori kun sattui muinoin olemaan myös opettajani :) ) Tulimme lounasseuralaisen kanssa siihen tulokseen, että kunhan juomme kahvit käymme kysymässä pääsiskös vaikka tukioppilaaksi noihin luokkiin...harmi vaan ehtivät lähteä ennenkuin ehdimme kysymään...
No, nyt sitten tarkkailen krookuksia ja sinililjoja kotona. Suunnittelen etäpäivän tahtiin kotitöiden tekemistä ja aloitin näin tärkeimmällä toiminnolla...aurinko paistaa ja tuulee, pyykkipäivä tulossa!
