Ei sittenkään satanut. Päätettiin hujauttaa uikkarit päälle ja mennä rannalle. Puolentunnin ajon päässä on hiekkaranta ja lämmintä merivettä...sinne siis. Esikoinen näppäsi siellä puhelimella vähän kesäisemmän profiilikuvankin.

Koira jätettiin häkkiin. Herkkupalan kera ja komennuksella pysy siellä. Paikka. Ei tule pois. (Alfauros päivystää, joten lasten kanssa siis keskenään vietetään kesää...ja hoidetaan koiraa)

Vietettiinkin hauska ilta, uintireissun jälkeen käytiin tervehtimässä isomummua, eli sitä minun mummukultaa sekä papparaista ja todettiin kaiken olevan ok. Istuttiin lämpimässä kesäillassa nuotiolla, syötiin leipiä, katseltiin jokea pitkin meneviä kalastajia ja veneitä. Kiikaroitiin lintuja. Ja todettiin vanhusten kanssa yhdessä: Nämä on niitä parhaita hetkiä.

Kotiin tultuamme totesimme, että koira ei ollut häkissä vaan riehui pihalla minun puutarhakäsineiden, vaahtomuovipalasten (mistä se niitä???) ja yhden kaulaliinan kanssa. Otan huomenna kuvan mistä raosta se pääsee toistaiseksi vielä pakoon epämieluisasta paikastaan...

Mutta kesäillan hämyssä, hyvä on olla. Öitä sinne ruudun toiselle puolellekin.