Pekka ope sai minut herkistymään; kerronkin nyt legendaarisimman sekoiluni, jossa myös hiukkasen äitimuorikin mukana (en nyt ehdi äitimuorilta lupaa tähän kirjoitusvimmaan kyselemään, eipä silti ei sitä varmaan heruiskaan, niin elkääpä kertoko sille tästä bloggauksesta...)

Olen asunut teinivuodet tässä vanhassa talossa aikoinani. Muutettuamme tänne oli edellisellä sukupolvella jäänyt kaikennäköistä tavaraa, lehtiä ja lukemista nurkkiin, roskiin, piiloon ja sinne ja tänne. Suurin osa laatulehdistä voitaisiin edelleen luokitella aikuisviihteeksi ja K-18 paperiksi. Eipä siinä mitään. Pikkasen alaikäisenä itse kyllä niitä lehtiä keräilin äitimuorin kanssa ja aina jonkun löydettyämme pinosimme niitä poltettaviksi wanhan puolen eteiseen penkille.

Sattuipa sitten kerran kesäisenä päivänä, että piskuisen kuntamme kunnanjohtajamme ja pankinjohtajamme saapuivat herroineen ja rouvineen vierailulle ja tutustumaan pihapiiriimme ja rakennuksiimme, isäpappa taisi olla silloin kunnanhallituksen puheenjohtajana ja siinä ominaisuudessa sitten toivotteli vieraita tervetulleeksi ja hövelisti viittoili katsomaan miltä wanhalla puolella näyttää. Puolivälissä pihaa äitimuori sai sätkyn (muisti lehtipinon eteisessä) ja viittoili minua ja elehti aina vieraiden katsoessa poispäin- vähintääkin härskisti. Aluksi nauroin mutta sitten hokasin, aijuu, ei se minua vain huvikseen huvittanut vaan sain sormiliikkeistä senverran tolkkua, että muistin minäkin ne lehdet. Vaivihkaa hiippailin eteiseen ja nopeasti tungin lehdet oven takana oleviin jätesäkkeihin, joissa oli matonkuteita.

Sitten kului aikaa. Lehdet ja matonkuteet unohtuivat. Tuli syksy ja minun ihana, hieno, rakas mummokultani tuli hakemaan matonkuteita, että veisi ne samalla kun omansa kaupungin toimintakeskukseen. Avuliaana nostelin mummon Mersun takapenkille jätesäkit ja vasta kun perävalot näkyivät muistin lehdet. Huusin, kiljuin ja juoksin kuin hullu Mersun perässä, mutta mummo ei peräpeiliä katsellut, sinne meni. Ja perille todellakin, kun eletttiin aikaa ennen kännyköitä.

Äitimuori sai sätkyn kun tiedotin tapahtumasta iltasella. En vieläkään saa naurua loppumaan kun mietin, että mitä ihmettä ohjaajat, saati toimintakeskuksen työntekijät ovat lähetyksestä ajatelleet. Sellainen detalji tässä jutussa, että matot ovat vieläkin siellä keskuksessa (tapahtumasta on n. 25vuotta)...ei suostunut mummukultakaan niitä mattoja hakemaan, kun kuuli mitä niiden mukana oli mennyt. Minä olisin hyvät matot hakenut mutta olin ajokortiton ja alaikäinen vielä useamman vuoden episodin jälkeen. Ja sitten en enää viitsinyt, tuskin niitä siellä enää on. Lehtiä tahi mattoja.

Ja edelleen naurattaa. Niitä ei nimittäin ollut yksi tai kaksi, vaan lukemista oli ihan isommalle porukalle.

Äitimuori kudotutti ennenpitkään pirttiin räsymatot kutomon omista kuteista -miksi :D

Täältä tähän. Tänään hyvä päivä. Ei vieraita, ei hulinaa. Koirakin rauhassa. Jospa se tästä.