Kuuntelin autolla ajaessani radiosta juttua lapsityövoimasta. Huolestuneena päivittelin mielessäni lasten huonoa tilannetta maailmalla ja ajoin kotipihaan...hmmm: 11- ja 12-vuotiaat olivat velipojan pottukoneen päällä, 8-vuotias oli ruokkimassa koiraa ja 10-vuotias oli siivoamassa eteistä. ÖÖÖ eivät siis tietenkään tehneet töitä, puuhastelivat vain ihan omaksi huvikseen (!!!) ja lähes oma-aloitteisesti (=ehkä n. 50 pyyntöä/kehoitusta yhden työsuoritteen eteen).

Illan naurut sain punaposkisen keskimmäisen pottupeltotuliaisista: "toin sulle ukon ja akan!"

Ja jotta kukaan lukijoista ei ajattelisi kasvatusmetodeistani mitään sen epämääräisempää kuin itse ajattelen, niin puolustukseksi sanottakoon, että 11-vuotiaalla on alkanut koulussa biologiassa ihmisen anatomia tässä hiljattain...(pitääpä tarkistaa oppikirjan kuvat onko noin selkeitä yhtään...)

Ja loppuun puutarhapläjäys. Tänään noukin valkosipulit, pesin ne ja laitoin pannuhuoneeseen kuivamaan. Hirveästi olivat kukkineet, harmitti, sillä kukkavarren sipulit eivät ole kovin isoja ja niitä ei saa kuivattunakaan kunnolla letille. Tyhjensin myös kasvihuoneen, sillä säätiedotus on luvannut kylmiä öitä enkä jaksaa lämmittämisen kanssa häärätä siellä kasvihuoneella:

Viikonloppuja!