Jostain syystä en saa yhteyttä aivoihini (ei, ei siitä syystä niinkuin Eva Biaudet aikanaan sanoi, vaan tämä prekaamos käy voimille)...raahaudun paikasta toiseen ja totean, että aivan sama mihin silmänsä kääntää on työtä, tekemistä, asioita kesken, rempallaan, hajalla, aina joku kysymässä, pyytämässä, vaatimassa, hinkumassa jotakin....ja koko ajan kuuntelen puhetta puolella korvalla ja ajatukset -jossain? Missä?

En saa edes lehtien lukemisesta viihdykettä, en jaksa lukea Matin sahatavarasta, Alexanderin kielitaidosta, murhaajaäideistä, julkkisten sairasteluista (ihan riittävästi sitä lajia ystävieni perheissä juuri nyt), hirmumyskyistä ja kuolleista, seksinikseistä tai kauneudenhoidosta, riepujen esittelystä puhumattakaan. Plääh.

Mutta onneksi jotain kivaa aina kuitenkin sattuu ja havahdun hereille: jos se ei ole siskokullan nauru tai kummitytön pehmeä poski niin sitten se on vaikka bonuspäivä pyykinkuivauksessa (sain kuivaksi eilen melkein 3koneellista ulkona!), mahtava täysikuu, puhelu ystävälle, tekstiviesti toiselta tai keskustelunpätkä kuntosalilla...hetkeksi unohtaa että tämä elämä on yhtä hirvenmetästystä, teinityttöjen säätämistä, pyykkivuorta, ruuanlaittoa, kauppakassien raahaamista jne.

Ainiin. Nopolan siskokset ovat tehneet kaverikirjan ja siitä oli lehtijuttu. Jutussa oli hauska kohta, että mistä pitävät eniten, toinen kesäilloista ja toinen kesäaamuista. Nauratti, sillä minä pidän eniten kesäpäivistä! Niitä odotellessa...lepattavia ajatuksia syyssunnuntain keskeltä sinne ruudun toiselle puolelle.