Uskomatonta mutta totta, luulin että päiväni on ollut tänään puuhakas mutta erehdyin; ystäväni Espoossa veti pohjat. Jos saan luva niin laitan teille joskus pätkän hänen joulukuun puolestavälistään...

Mutta. Niistä apinakuvista. Kirjoitan tämän siltikin vaikka se himmentäisi jonkun iloa siitä kun saa apinakuvan tai sen iloa, joka ei sitä saa. Sillä. Ihan aluksi. Laskin väärin (harvinaista kyllä) ja kuvia tuli liian vähän. Postimerkkejäkin. Mutta niin tiukka sauma oli tehtailulle, etten voinut niitä enää lisätä.

Apinakuvasta tuli erityisen kauhea. Keskimmäinen katsoo kieroon (tahallaan), mutta vähiten kieroon siinä kuvassa jonka valitsin (ei ollut naama normina kertaakaan kuvaussession aikana). Kuopus näyttää sille kuin olisi parkunut (mikä olikin totta sillä hänet herätettiin kuvaukseen kesken yöunien ja parkui enemmän tai vähemmän koko ajan, miksikö näin, siitä tuonnempana), muut näyttävät sille kuin olisi seinästä revitty ja sekin piti paikkansa sillä erolla että heidät revittiin sängyistä kuvaan. Annan erityisen suurta arvoa sille, että teini-ikäiset tyttölapset suostuivat JOULUKORTTIKUVAAN a)yöpuku päällä b) hiukset kampaamatta c) unisina d) ilman rekvisiittaa (aimutta olihan keskimmäisellä yksi huovutettu tonttu sylissä, mutta sitä ei tontuksi mustavalkosesta kuvasta erota...)

Ja miksikö tämä tohellus? No. Rakkaan kotikuntani valtuusto (ja minä siellä mukana) istui kokouksessa 4tuntia (esikoulut säilyivät kouluverkko ratkaisuun asti kyläkouluilla, saimme talousarvion hyväksyttyä, päätettiin monta muutakin asiaa) ja köröttelin purevassa pakkassäässä kotiin klo 22.32. Oven avattuani paukahti mieleeni karu todellisuus...seuraava päivä olisi viimeinen mahdollisuus saada joulukortit ajoissa postiin...ja arvasin ettei pieni vihjailuni "voisitte vaikka ottaa niitä joulukorttikuvia" ollut saanut mitään aikaa. Niinpä kiskoin nuorimmaiset hereille, kopistelin teinit sängyistään ja aloitin apinasession. Jos ei olisi väsyttänyt niin kauheasti, niin olisi IHAN VARMASTI ärsyttänyt vielä enemmän, mutta siltikin nauratti. Keskimmäinen (täyttää keväällä 12) näytti apinalle JOKAIKISESSÄ kuvassa, kuopuksen jalka ärtyi juuri sillä hetkellä niin kipeäksi (!!!) että sitä piti parkua ensin, sitten itkeä sitä kun tytöt kiusaa (kiljuivat olemaan itkemättä ettei näytä niin typerälle) ja sitten sitä kun äiti a) nauraa b) raivoaa. Kaikista kuvista sain valittua muistitikulle vaivaiset 3 säälittävän kauheaa kuvaa. Niistä sitten piti valita vähiten kauhea ja ottaa ne liian vähät kopsut.

Tunninkuvassa ällistelin myyjälle että "OMPA TODELLA KAUHEA KUVA", myyjä vilkaisi sitä ja sanoi että niinpäs onkin, mutta niinhän sen pitää ollakin. Olin aika sanaton sen jälkeen. Liimailin liian vähiä kirjekuoria ja postimerkkejä toimistolla sillä ajatuksella, että onneksi apinoilla on vuosi aikaa kehittyä lisää...ja ensi vuonna otan tuplat siitä määrästä, jaellaan sitten vaikka juhannukseen asti ja kaikille vastaantulijoille niitä apinakuvia.

Päivän kohokohta oli kuitenkin siskokullan luona (menin sinne tunninkuvan tauon aikana kirjoittelemaan osoitteita ja valloittamaan pienen keittiön pienen pöydän): kummityttö konttasi riemuissaan minua kohti, kun menin aamulla ovesta sisään. En kyllä yhtäkkiä muista kuka olisi noin riemastuneena tullut minua vastaan -vähään aikaan. Teki mannaa itsetunnolle, sekin että tyttö söi kiltisti puurolautasen MINUN syöttämänä. Ja hymyili päälle. Pussasin pientä poskea, monta monta kertaa.

Päivän saldona siis kortit postissa, auto puhtaana, talo lämpiämässä, lapset nukkumassa, koira kopissa, kissat kuistilla ja emäntä -tyytyväisnä. Mörötkin piilossa. Ulkona kylmä, sisällä lämmin. Apinaisia ajatuksia sinne ruudun toisellekin puolelle.

ps. käytin auton pesulassa, tämä Pekka-opelle tiedoksi, en ihan aina harrasta sitä säälittävää riepu ja ämpäri -metodia...

pps. en toheloinut pesukadulla kovin pahasti...