Ketään ei ihan varmasti kiinnosta se, tuleeko lunta, räntäpaskaa vai mitä taivaalta, eikä se että joku siitä enää jaksaa kirjoittaa mutta ihan vaan itseni huvitukseksi kirjaan tänne(kin) ylös, että on se vaan uskomaton määrä lunta mitä yön aikana oli lapioitavaksi, kolattavaksi, harjattavaksi ja puisteltavaksi ilmaantunut. Vaikka millä menetelmällä yritin rauhoittua, hengitellä nenän kautta, ajatella postiivisesti ja olla iloinen rehdistä (ja LAUHASTA) talvikelistä niin siitä huolimatta hampaita narskutellen tein lumiduunit ja ihmettelin että millätodennäköisyydellä se olikin juuri tämä viikonloppu kun alfauros on päivystämässä. 

Päivän hilpeitä hetkiä vietin kun huushollia imuroidessani sain delegoitua ruuanlaiton keskimmäiselle, imurin huutaessa änisin ohjeita tyyliin: "...kikkomaaniko, no semmonen lasipullo, jossa lukee kikkoman" " ei, ei, kun laita vesi ensin kiehumaan ja sitten vasta riisi, ai laitoit jo, nooh, tuota, kokeillaan sitten silleen" "ai, mutta jauhot unohtu, ok, no tehdään suuruste" " S-U-U-R-U-S-T-E" " ..EI...kylmää...KYLMÄÄ VETTÄ JA SITTEN JAUHOA, pitää olla kylmää, PITÄÄ JOO" jne. Erittäinkin huomattavan paljon helpompaa olisi ollut tehdä itse, mutta sitten olisin jäänyt ilman nauruja...sain nimittäin naurut, kun kaikki syöjät valittelivat että lemppariruokakastike maistui ERILAISELLE, OMITUISELLE, OUDOLLE, JÄNNÄLLE, KUMMALLE jne. Ja porukoiden häivyttyä jäin blondin kanssa (perheen hitain syömänainen) jyrsimään kananpaloja...ja sain vienon pyynnön: "teethän SINÄ ens kerralla TÄMÄN kastikkeen, P vois tehdä JOTAIN MUUTA..." Ja sitten naurettiin. Voi pojat, oli se kyllä vähän erikoisen makuista kanakastiketta.

Toisen kerran sain harjoitetta vatsalihaksille, kun soitin kälylle. Kyselin että mitenkäs siellä pirtissä sujuu elo ja jostakin syystä alettiin nauraa LAPSILLE. Omille kullannupuille. Ja ei mitään sellaista "oi voi kun se meidän kuopus on niin lystikäs" vaan tottamaar visioitiin kun poikasemme vanhenevat että mitä maneereja niillä ehkä on vanhana ja mitä ehkä syleskelevät tai röyhtäilevät ja mitä mitenkin...voihan käppänä kun olin kuolla nauruun. Eikä voi sanoa edes että ei millään pahalla...voi sanoa vaan että oiskos kaksi äitiä vähän väsynä. OIS. Sylettää....ihhhhaaahhhahaa, ja sitten syleskellään....HHAHAHHAHAAA...sitten ne syleskelee kuivakoina ukkoina pitkin pirtin lattioita lapikkaat jalassa, iihhhhhiiihhiii, hahhhahhahahhhaha, kuivakoita semmosia laihoja ja sitkeitä ja kauheita syleskeleen hahahahhahahhahaaaa.

Nyt pitää mennä, Aino-Kaisa hiihtää. :D

Huomenna tiedossa mäenlaskua, naapurikylässä ois luutimiskisa mutta pitänee mennä äitimuorin hoiviin kun siellä on tarjolla ruokaa, kahvia ja huvituksia lapsille :) äitimuori jaksaa innostua lumikinoksistakin!