Käytiin sitten mutka Lapissa. Jos ei paikka ois niin rakas niin käyttäisin sanontaa paska reisu mutta tulipahan tehtyä vaan en käytä, sen sijaan väläytän teille muutamia hetkiä ja katastroofin aineksia kyseiseltä kiepautukselta:

- menomatkalla sullouduimme täpösen täyteen maasturiin, pappa-kulta änkäsi mukaan vielä n. 20kg säkin perunaa, jollekin leski-ystävälleen no eipä tartte kovin kaukaa hakea sitä mistä ne maailmanparantajageenit on ruikanneet ja perillä huomattiin että perunat olivat semmosia hevosen pään kokoisia moukareita, joita varmasti kunnialliset lapin ihmiset pelkäävät...kaiken huipuksi apinat tappelivat koko matkan.

- Perillä (ilta kymmeneltä) odotti puolenmetrin nietokset jokapaikassa. Ainoa lapionvarteen kykenevä oli Sipulix...tunnin rehkimisen jälkeen oli pienet kinttupolut huussiin, toiseen kämppään (jonka piti olla lämmin, ei ollut ja sullouduimme siis yhteen kämppään koko porukka), saunalle, purolle ja autolle. Onneksi lumi oli kevyttä pakkaslunta ja onneksi Sipulix on käynyt ahkerasti kuntosalilla.

- Ensimmäisenä aamuna ajattelimme mummu-kullan kanssa käydä kaupassa...istahdin maasturin rattiin ja konepellin alta kuului vain VOUU-rou-vou ja sitten ei mitään.

- Käynnistys-yrityksen jälkeen alkoi minun vihaama osuus auto-ajelusta. Elvytys. En ymmärrä siitä mitään, en haluaisi ymmärtää ja tunnen oloni niin ressantuneeksi aina kun auto ei pelaa normaalisti, haluaisin vain mennä oksentamaan johonkin vaivaiskoivikkoon. Lokilämmitin ei pelannut ja alfauroksen "patentti" teki oikosulun...onneksi papparaisen kädessä eikä autossa...ja niin siinä sitten käytiin pikakurssi a) pienen sähkölaitteen korjauksesta b) auton akun lataamisesta c) yleisestä asenteesta auton huoltamista ja korjaamista kohtaan epäreilua, miksi suurion osa naisista saa olla rauhassa avuttomana??? hä???miks mun pitää osata ladata se typerä akku ja tietää navat ja sorkkia kaapeleilla, hä? Ohjeistamassa papparainen 85vee ja n. 60vee kokemusta auton rassauksesta, samana iltana kuulin sitten tarinoita kampiakselin vaihtamisesta, kardaaneista jne. Grrr. Mutta pussasin autoa ja pappaa kun se käynnisty...

- Oli ihan hiukan lähellä myös oikeat elvytystoimet. Papparaisen kanssa teimme apinoiden erikoisherkkua poronkäristystä, jota kaikki söivät suurella mielihalulla. Kuopus niin suurella, että sai käristyksenriekaleen juuttumaan kurkkuunsa ja pienen kakistelun, ulkoilun, selkään hakkaamisen ja riuhtomisen ja kaivelun jälkeen sai vihdoin oksennuttua loputkin setistä ulos. Kädet tärisee vieläkin kun muistelen sitä. Loppu (oksentamaton) käristyksestä syötiin TOSI hitaasti.

- Reissun ainokainen hiihtolenkki tehtiin Saariselällä, en päässyt tunturiin enkä kunnolla edes ladulle....nihkeässä pakkaskelissä pappakullan suksihuolto hieman petti ja kävelimme ladulla n. tunnin, kuopus ja toiseksi vanhin olivat niin raivoissaan "hiihtämisestä" että paiskoivat lunta puiden oksilta sauvoillaan koko paluumatkan...minä hoin erilaisia mantroja mielessäni, eläydyin etten kuule mitään ja  kuvittelin olevani metsässä yksin. Päätös kotiintulon aikaistamisesta syntyi "hiihto"retkellä.

- Ja, kotiintuloa vauhditti myös mummun "huono elämä"...ilmeisesti kova pakkanen ja pitkä automatka ja kylmä ilma ottivat niin voimille, että yksi päivä meni mummulla sängyn pohjalla. Kaikki, jotka ovat olleet reissussa dementikon kanssa, tietävät, että mukana oli siis oikeastaan vielä yksi lisälapsi...huokasin pitkään kun sain mummu-kullan ehyenä kotiin. Papparainenkin oli aika voipunut kaikesta auto-jännityksestä ja ylimääräisestä huolesta.

- Apinat tappelivat koko paluumatkan. 

Viime yönä nukuin 14tuntia. Kävin tänään apinoiden kanssa upeassa kelissä hiihtämässä Rantakylässä ja nyt menen katsomaan niiden kanssa Hayao Miyazakin Ponyo rantakalliolla. Elämä voittaa. Poppari haisee, nyt pitää mennä!