Nyt Sipulixilla vähän ahdistaa. Silimä on punasena ku särjellä. Ei oo kaunis ei. Kutisee joo. Ja tippoja laitettu juu. Tulipahan näetsen märsättyä viikonloppuna niin paljon, että sai silmänkin melkein tipahtamaan. Enää en sitä vertausta käytä, itkeä silmät päästään...kun se kerta voi oikeastikkin sattua. Ja se sattuu.

Mikäkö itketti... No elämäpä se. Luopuminen. Ikävä. Hiljaisuus. Yksinäisyys. Voimattomuus. Mitä niitä nyt ihminen epätoivoissaan keksii kaikkia mahdollisia syitä. Sekin itketti pahus, kun Kalle kirjoitti niin ankeasti Elman ja Kaukon häistä ja se Elman osa riipi ja itkun kirvoitti. Sinällään suoritus, kun aika monta tukkijätkää piti kuolla ennenkuin itkun sai tiristettyä Kallen tuotannon parissa.

Sekin itketti, että oli väsy. Ihmiset kyllä tarkoittavat hyvää erosta kysellessään ja asioita ääneen ihmetellessään, mutta kun saman päivän aikana selität puolitutuille kahteenkymmeneenkertaan että joops, erottu on, juups jouduin luopumaan, jeps järjestelyt on mitä on, niin kämpille tullessa olo oli kyllä melko rähjäinen ja puhkipurettu. Ja sitten itkiä tillittäessä sai silmäänkin sohittua jonkun pöpön ja silmän turvoksiin ja punaiseksi ärsättyä. Mutta jospa se tokenisi, lääketipat sai Sipulixi kälykultaselta ja samalla teetä ja sympatiaa velipojalta. Niillä sitä taas jaksaa kappaleen matkaa.

Sipulixi on tässä kaiken tohinan (politiikassakin on kuumat paikat, kun kyläkoulujen kohtaloa ratkaistaan) keskellä tuumaillut, että nyt on semmonen paskalaaki sylissä, että jos tämän selvittyä on vielä huoleton päivä edessä niin TOIVOTTAVASTI ei Sipulixin muisti ole lyhyt. Monta asiaa ja päätöstä on nyt mietinnän alla ja tulevaisuus suuren hämärän peitossa, mutta muutamia pieniä ja isoja alustavia päätöksiä kuitenkin tehtynä. Niistä aikanaan lisää.

Tästä itkutillityspäivityksestä huolimattaa oikein mukavata huhtikuista viikkoa sinne ruudun taakse. Hellikää itseänne, hellikää toisianne. <3

Särki on kala ja Kallen kirjoissa useimmiten suolattu.